Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
VALKOINEN KAMEELI JA MUITA KERTOMUKSIA ITÄMAILTA
Kirjoittanut
Heikki Kenttä [Valter Juva]
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1916.
Nämä kertomukset eivät ole minun sommittelemiani, minun tekaisemiani. Kertojani oli omituinen erakko, joka oli anastanut haltuunsa kalastajasaunan ja asettunut sinne viikkokausiksi asumaan. Kalastusretkeni olivat usein sattuneet sinnepäin, ja kun saaren läheisyydessä sai suuria lahnoja ja siikoja, aloin kadehtia miehen omistusoikeutta ainoaan näillä vesillä olevaan yömajaan.
Kysyin häneltä, oliko hänen mielestään jus primae occupationis kaikissa olosuhteissa loukkaamattoman luja.
Hän käänsi varraspuikkoa, jossa hänellä oli siika paistumassa, otti piippunysän hampaistaan ja osoitti katonrajassa olevaan makuulavaan:
»Onhan tuolla tilaa kahdellekin.»
Aloin viihtyä tässä kalastajasaunassa. Minusta itsestäni oli tulla omituinen erakko. Ymmärsin niin hyvin Antoniukset, Pachomiukset — ja mitä kaikkia heitä lienee ollut! Saada laiskoitella, päästä kokonaan pois sivistyksestä ja erilleen kaikista naisväen viettelyistä! — Elimme todellisina kalansyöjinä, ichtyofageina.