»Mitä arvelet?» kysyin ystävältäni. »Mitä asioita minä koskettelisin?»
»Jos puhuisit reseptistä», hän ehdotti.
»Ei, se on liian yksityisluontoista.»
»Entä juttu numero kaksi?»
»Älä nyt ole ihan villissä! Sehän on puhdas korollaario nykyisistä puuhistamme. Isä ja poika! Poika ja isä!»
»Mainitsit kesällä jotakin Lausumattomasta Nimestä.»
»Siinä todella hyvä lähtökohta!»
»En kesällä kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota. Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?»
»Lausumaton Nimi on ilmaus eräästä panteistisesta, maailmankatsomuksesta, ja sellaisena sen täytyi juutalaisissa pysyä syvänä salaisuutena. Mutta liian kuiva ja persoonaton panteismi toi mukanaan myöskin mietiskelevää allegorista tulkintaa, salaisuus taas mystiikkaa. Lausumattoman Nimen yhteydessä tehdyt varhaisimmat reunamuistutukset juutalaisten maailmansynnyn-oppiin osoittavat suurenmoista filosofiaa. Jollen tietäisi, että Spinozalla tämä nimi ei ollut tiedossa, niin luulisin, että hän siitä ynnä mainituista reunamuistutuksista olisi saanut panteisminsa, vastaanottanut sen valmiina! Mutta Spinozan aivoissa ehkä oli joku atavistinen poimu, hänen aivokuoressaan eräitä atavistisia molekyyliryhmiä.»
»Ihmeellistä, kuinka paljon länsimainen kulttuurimme on kaikilla aloilla velkaa juutalaisille!» huudahti ystäväni.