»Kuulehan vielä! Vilkasilmeisemmän ja sydämellisemmän allegorisen tulkinnan tuloksena oli juutalaisen Philo Aleksandrialaisen filosofia sekä Egyptissä syntynyt uusplatonisuus, joka on vaikuttanut kristinuskon dogmaattiseen rakenteeseen. Mystiikka taas saattoi gnostikot jumalallisten voimain oppiin. On mahdollista, että Lausumaton Nimi ja siihen liittyvä metafysiikka johtaa alkujuurensa Egyptistä. Mutta silloin joutuisimme tätä tietä vielä Pythagoraan kosmogonisiin mietelmiin ja Platonin aatemaailmaan.
»Kuinka hyvänsä, juutalaiset mystikot väittivät, että Lausumaton Nimi oli kaiverrettuna Mooseksen rintakilpeen. — Kun lähden rabbi Jonathanin luokse, niin tästäpä minä saankin aihetta viitata samalla myöskin Mooseksen hautaa koskeviin seikkoihin. Siitä ei ole suurempaa vaaraa. Tämä kysymys jää kokonaan syrjään nykyisestä asiastamme.»
»Mutta miksi nimi oli 'lausumaton'!» kysyi ystäväni.
»Koska sitä ei saanut lausua, eikä voinut lausua. Sen muoto on perin vanhentunut; nimen loppupuolella on omituinen ääntiöiden ja puoliääntiöiden yhtymä. — Kaikki tämän nimen käännösyritykset ovat muuten kovin uskallettuja. Luulen, että sen merkitys on 'Maailmankaikkeuden Vaittolija'. — Nimeä ei koskaan lausuttu julki. Olikin jäänyt unhoon, miten se oikeastaan oli äännettävä. Mutta Lausumatonta Nimeä käyttivät hyväkseen muutamat — ani harvat — valitut tiedonsaaneet. Nimi tuotti jumalallista luomisvoimaa. Tarvitsi vain kirjoittaa nimi papyrokselle, tai vaikkapa maantien multaan, taikka asettaa sen kirjaimia eri tarkoituksia varten eri yhdistelmiin. Silloin saattoi luoda — saada tyhjästä syntymään — mitä ikinä halusi.
»Tämän seikan Talmud tietää varsin hyvin. Niinpä rabbi Oshaja ja rabbi Chaneana kerran matkoillaan loivat itselleen vasikan, jonka sittemmin söivät suuhunsa. —
»Mutta kyllin näistä! Minun täytyy kiirehtiä. Menemme ensin alas ruokasaliin ja syömme hät'hätää lunchimme. Tänään on se päivä jälleen, jolloin heillä taas on ruokalistassa hapanta-lihaa, maukasta ja tuoksuvaa. — Luulen melkein, että minun pitäisi luoda itselleni vasikka syötäväksi!»
Rabbi Jonathan ben Jochai asui Jerusalemin juutalaisköyhälistön korttelissa, kaupungin ahtaimmassa, likaisimmassa ja sokkeloisimmassa osassa. Täällä minulla ei olisi ollut suurta hyötyä pelkästä kirjoitetusta osoitteesta. Hotellin tallirenki komennettiin näyttämään tietä.
Ystäväni Nevankoski vaati välttämättömästi päästäkseen matkalle mukaan. Hän tahtoi jäädä portille odottamaan, ja jos luulee syytä olevan, hän lyö säpäleiksi portit ja ovet.
»Älä nyt turhia! Rabbiini on sivistynyt mies.»
»Mutta ennen kaikkea itämaalainen. Heissä aina syvimmin piilee hurjaa intohimoa. Katsos tätä pientä naarmunjälkeä oikeassa ohimossani. Olin kahdeksanvuotias koulupoika-nulikka ja kävelin kadunsyrjää. Toista puolta katua tuli juutalaisäijä vastaan. Kouraisin takinlievettä ja muodostin siitä 'siankorvan', jota näyttelin äijälle. Hän kahmasi irtonaisen katukiven, ja viskasi sen tappamisen aikeella päätäni kohti. En ole ikinä nähnyt niin julmistunutta muotoa. Jos hän olisi osannut hiukan paremmin, niin kalloni olisi murskautunut kuin munankuori.»