On mahdotonta kuvailla rabbi Jonathan ben Jochain liikkuvain kasvojen erilaisia ilmeitä puhellessani näistä — epäilemättäkin luvattomista — asioista yksinkertaisen luottavasti ja avomielisesti.
»Mihin tahdotte tulla!» hän lausui hengähtäen.
En antanut hänelle malttumisen tilaisuutta, vaan kiristin silmukkaa kiinteämmälle.
»Hyvin tunnetussa kohdassa Mishnaa sanotaan, että 'Luomisen Peruskirjaa ja Taivaanvaunun Kirjaa ei saa selittää kenellekään; niinpä syntyköön viisas, joka itsestään oppii ne tajuamaan'. Tällä tietysti on lausuttu, että mainitut kirjat sisältävät salakirjoituksia. Mutta siinä tapauksessa niiden joukossa täytyy olla myöskin lähempiä tietoja Mooseksen haudasta. — Vai eikö perintätiedot muka kertoisi, että näissä kirjoissa on salakirjoituksia, joiden avain on joutunut kateisiin?»
»Oletteko keksinyt avaimen?» hän äkkiä lausui, hypähtäen pystyyn.
»Puhun ainoastaan — mietelmistäni. Te itse sanoitte niitä harkintapäätelmiksi.»
Rabbi Jonathan ben Jochai tuli aivan lähelleni ja alensi äänensä melkein kuiskaukseksi:
»Oletteko te — ei, ettehän te ole —?»
Ymmärsin hänen tarkoituksensa: »Ei, olen kyllä kristitty.»
Silmänräpäykseksi rabbiinin kasvot ihan vääntyivät. Silmät avautuivat äkkiä — iskivät tulta! Mieleeni johtui väkisinkin Nevankosken äskeinen kertomus. Samassa rabbiini jo oli täysin hillinnyt kasvojensa lihakset; raskaat silmäluomet pitkine ripsineen peittivät jälleen silmiä.