»Niin, keisari Hadrianuksen hallitus oli meille ankara koettelemuksen aika, seurauksiltaan vaikeampi», — hän katkaisi äkkiä puheensa ja katsoi minuun tutkivasti.
»Mutta eikö ole omituista, että esimerkiksi Lausumaton Nimi on joutunut tietymättömiin, vaikka Shabbathin 1:nen liittokirja babylonilaista Talmudia nimenomaan neuvoo, millä tavoin se on saatava tietoon. Onhan tämän liittokirjan mukaan selvää, että Lausumaton Nimi sisältyy salakirjoituksena Luomisen Peruskirjan 2. luvun 1—3. värssyihin. Sanotaanhan siinä, että näissä värssyissä 'kirjoitus katsoo sillä tavoin lukijaan, kuin jos hän olisi ollut Jumalan kanssa osallisena luomistyössä'.»
»Niin kyllä, aivan oikein, mutta av—». Hän nousi istualtaan. »Minun on pyytäminen anteeksi, että otin teidät vastaan täällä. Olen tapani mukaan ollut täällä erästen hoidokkieni ja tarvitsevain tavattavissa, mutta kenties saan pyytää teitä vieraakseni sisään.»
Rabbiini avasi peräseinällä olevan yksinkertaisen oven, jota olin luullut kaapiksi, ja vei minut vain muutaman askelen pituisen, pimeän käytävän kautta suureen, komeasti sisustettuun huoneeseen. Olin nähtävästi nyt joutunut ihan toisen tontin alueelle. Hän osoitti minut istumaan matalalle seinäsohvalle, jonka yli laskeutui sohvantakaista seinää verhostava persialainen matto, joka pehmeästi poimuillen ulottui jalkain alle sekä edelleen kauas lattialle. Nostaen sirotekoista tupakkapöytää lähemmäksi hän istahti pienelle purppurapeitteiselle patjakolle vastapäätä minua.
Sytyttäessämme sikarimme hän lausui:
»Teidän harkintapäätelmänne ovat varsin mielenkiintoisia.»
Huomasin, että hän oli saanut aikaa varustautumaan äkkiyllätyksiä vastaan, ja päätin aloittaa uudesta päästä:
»Muuten hyvinkin apokryfisellä Mooseksen rintakilven jäljennöksellä on joka tapauksessa se etu, että siihen piirretyt ensimmäisen rivin merkit ovat epäilemättäkin alkujaan osoittaneet Lausumattomaan Nimeen kuuluvat kirjaimet. Kaksi merkkiä niistä on vielä jotenkin selvää — joko ne sitten ovat oikeat tai virheelliset! — Muut ovat kovin epämääräisiä tai ilmeisestikin virheellisiä. Kuinka hyvänsä, tästä käy joka tapauksessa ilmi, että Nimeen sisältyy kuusi kirjainta. Ja tästähän tutkija voi saada ainakin jonkinlaista johtoa.»
»Sen avulla ei päästä pitkälle.»
»Ei tietenkään pelkkäin yhteensovittelujen avulla. Heprean kirjaimiston 22 kirjainta 6 kirjaimen kombinatsioneissa antaa suunnattoman monta mahdollisuutta. Noista epämääräisistä merkeistä voi olla apua ainoastaan saatuja tuloksia tarkistettaessa. — Mutta luotettavin keinohan olisi, että tutkimus koettaisi ottaa selkoa Mooseksen haudasta. Kun talmudistit suorin sanoin puhuvat Mooseksen inhimillisestä kuolemasta, niin tästä käy jotenkin selvästi ilmi, että hänen hautaansa koskevat yksityiskohdat olivat muinoin — myös nekin — määrättyjen, valittujen henkilöiden salaistietona. Lisäksi käy tästä ilmi, että Mooseksen hauta oli talmudistien aikana — ja lienee siis yhä vieläkin — koskematon. Mutta mikä on olemassa, voitaneen löytää!»