»Mikä siellä on? Kuka hän on?»
»Nähtävästi 'Karmel-vuoren profeetta'», vastasin. »Uskontofilosofi, joka opettaa kansaa. Hän asuu täällä Elian vuoren rinteellä.»
Karmel-vuoren uskontofilosofista olin aikaisemmin kuullut Jerusalemissa paljonkin puhuttavan. Syntyjään hän kuului olevan itämaan muinaisia hellenistejä, joihin oli sekaantunut syrialais-aramealaista ja mahdollisesti myöskin persialaista verta. Merkillisintä oli, että hän itse luki polveutuvansa kirkkoisä Origeneen lähimmästä suvusta. Hänen muinaiset esi-isänsä olivat muuten olleet läheisessä yhteydessä myöskin juutalaisen essealais-veljeskunnan kanssa ja olivat myöhemmin kuuluneet monoteleettein kristilliseen uskonlahkoon. Libanonin ja Hermon-vuoren seuduilla nämä alkuperäiset hellenistit olivat aikakausien kitistessä saranoillaan pysyneet verraten puhdasverisinä sekä säilyttäneet sukunsa ikivanhoja katsantokantoja ja uskonnollisia käsityksiä.
Jo pari miespolvea sitten oli Persiassa syntynyt eräs uskonnollinen liike, joka on tunnettu Bahaismina ja johon kuuluu kolme miljoonaa tunnustajaa kaikkialla itämailla Välimeren rantoja myöten. Tämän liikkeen nykyinen johtaja, vanha, harmaapäinen Abdul Baha, joka on toiminut myöskin Palestinassa, on alkujaan ollut Karmel-vuoren profeetan opettajana ja näkeekin hänessä bahaismin kehittäjän ja täydentäjän.
Karmel-vuoren profeetan käytännöllinen siveysoppi lienee pääasiassa sama kuin bahaistisen liikkeen. Kuitenkin hän näkyy omaperäisesti muodostaneen maailmankatsomuksensa, sulattaen siihen länsimaisia käsityskantoja. Hän on eurooppalaiseen tieteeseen tutustunut, lukee ja puhuu englanninkieltä.
Jerusalemissa kuulin, että tämä filosofi vaeltaa opettaen Samariassa, Galileassa ja pohjoisella rannikkoalueella Libanonia, Hermon-vuorta ja Jordanin-takaisia seutuja myöten. Hänen oppilaansa kulkevat laajalti itämailla, Persiassa saakka. Kaikkialla bahaismi sulautuu tähän uuteen liikkeeseen. Uskontofilosofin saapumisesta Jerusalemiin oli paljon puhuttu. Toistaiseksi hän näkyy vältelleen tätä uskonnollisten kiistain pesäpaikkaa.
Muuten hän oli aikaisemmin kärsinyt vainoa turkkilaisten viranomaisten puolelta, vieläpä istunut kuusi vuotta vangittuna Akkossa. Mutta mikään ei ole häntä lannistanut. Opettajana hän on innokkaampi kuin koskaan ennen, ja on vielä parhaissa miehuutensa voimissa.
Selitin lyhyesti näitä seikkoja mr Normanille ja hänen tyttärelleen.
»Onko hän kristitty?» kysyi mr Norman.
»Hän on kastettu maroniitti ja siis kristitty. Ajattelijana hän on dogmiton. Mutta siveysoppi, jota hän opettaa, on täysin kristillistä. Uskonnollisten eripuraisuuksien raastamilla itämailla hän julistaa rakkauden Jumalaa, kaikkien ihmisten veljeyttä, rauhaa ja suvaitsevaisuutta. Naista hän tahtoo kohottaa alennustilastaan. Aviollista puhtautta, naisen täydellistä tasa-arvoa miehen rinnalla —»