»Niinkö? — Mutta silloinhan —.» Miss Norman katkaisi äkkiä puheensa. Hän katseli vilkkaalla asianharrastuksella filosofia ja opettajaa, jonka lämpimästi vakuuttava ääni kuului meidän luoksemme.
Myös mr Normanin mieli oli kiintynyt. Jatkaessamme matkaa vuorenhuipulle päin hän pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi:
»Ymmärtääkseni hänen uskonnossaan ei kuitenkaan ole mitään uutta.»
»Eipä tietenkään», vastasin, »mutta meidän aikana se voisi länsimaillakin vaikuttaa uutena. Luullakseni hän muuten esiintyykin vain siveydenopettajana. Keskeistä hänen ajattelussaan kuuluu olevan ihmisen suhde Jumalaan, joka hänestä ei ole mikään epämääräinen abstraktsioni, kuten niin usein länsimaisessa filosofiassa. Hänen siveysoppinsa perustelu lienee laatuaan aivan erikoinen. Näistä seikoista en ole kuitenkaan onnistunut saamaan selväpiirteistä esitystä.»
»Mikä hänen nimensä on?» kysyi miss Norman.
»Itämaiseen tapaan hän on omaksunut ajattelijanimen Pandoros, mutta on yleisemmin tunnettu 'Karmel-vuoren profeettana'. Hänen vaikutuksensa näillä seuduin kuuluu olevan varsin suuri. Monet itämaan naiset näkevät hänessä henkisen ja siveellisen pelastajansa. Kaikkialla, missä hänen oppiaan on levitetty, riistävät muhammedilaiset naiset hunnut kasvoiltaan. Hän opettaa ehdotonta yksiavioisuutta, sopusointuista, luonnonmukaista eloa, puhtautta, viatonta elämäniloa. Mitään askeettisuutta ei ole hänen opissaan.»
»Eikö hän ole saarnannut Euroopassa?» kysyi miss Norman innokkaasti.
»Kuulin mainittavan, että hän on aikonut pitää esitelmiä Lontoossa.»
»Ja Bostonissa? New Yorkissa? Washingtonissa? — Oi, meidän maassa hän herättäisi myrskyisää riemastusta! Saapuisimme kaikki häntä kuulemaan.» Miss Normanin suuret, ilmeikkäät silmät säteilivät.
Hehkuvassa päivänpaahteessa olimme nousseet Karmel-vuoren harjanteelle. Tapasimme kunnaan, mistä oli avoin näköala kahden puolen. Vasemmalla kädellä levisi allamme aava, välkkyvä meri. En koskaan ollut nähnyt Välimerta niin tummansinisenä kuin täältä ylhäältä, kuudenkymmenen asteen näkökulmasta katsottuna.