Miss Gundy Norman nykäytti niskaansa harmistuneesti. Tultuamme laivaan hän lähti suoraa päätä kojuunsa.
»Bianca» puhalsi. Viimeinen vene toi aatelisen professorin laivaan. Heti sen jälkeen ankkuri nostettiin ja lähdimme jälleen kyntämään Välimerta.
* * * * *
H. N. Norman Esq. osasi toimia tarmokkaasti ja määräperäisesti. Ilmankos hänestä oli tullutkin mies, jonka jokaista liikettä seurattiin Wall Streetillä! Muutamia kiiltäviä, ensi kerran pyöriviä kultarahoja stewardille, ja paroonin istuinpaikka oli illalliseksi varattu miss Gundyn viereen.
Itse hän otti paroonin hoteisiinsa, kohta kun tämä oli laivaan astunut.
»Filosofi? Kun on oma aatelislinna, niin on oikeutettu noudattamaan vaikka kuinka kalliita mielihaluja!» — Omia samantapaisia oikeuksiaan H. N. Norman Esq. ei suinkaan kätkenyt lukittuun lippaaseen. Puhuiko hän parooni Felseneckille myöskin kaikkea muuta, mitä hän oli minulle kertonut, en todella tiedä. Tyttären vuoksi toivoin, että hän älyäisi hiukan hillitä avomielisyyttään. Joka tapauksessa huomasin, että hänessä oli sen verran hienotunteisuutta, ettei hän vienyt uskontofilosofin ihailijaa baaripöydän ääreen, cocktailia saamaan.
Minun oli ollut helppo tehdä tuttavuutta professorin kanssa. Hänen puheensa oli asiallista ja vilkasta, usein säkenöivääkin. Ääni oli sointuvan väririkas. Varmaankin hän oli harjaantunut puhuja. Muuten hän esiintyi luontevasti ja teeskentelemättömästi. Hieno, miellyttävä mies.
Hän kertoi fysiologisissa ja sielutieteellisissä kokeiluissaan tehneensä eräitä havaintoja, jotka näkyivät saattavan häntä lähemmäksi materian ja psyken välistä arvoitusta. Lisäksi hän, tutkiessaan katodisäteitä, oli johtunut hämmästyttäviin tuloksiin, mitä materiaan tulee.
»Mitä oikeastaan on materia? Atomitkin purkautuvat. Kemiallisten ilmiöiden alaiset atomit jäävät, hajonneina viimeisiin osiinsa, kemiasta riippumattomiksi! Mutta niin sanottuun sieluunkaan kemialliset toiminnat eivät vaikuta.»
Jo aikaisemmin hän oli vakaantunut siitä, että pelkkä materialismi on väärä maailmankatsomus. Luonnontieteellinen tarmokäsite ei riitä selittämään tietoisuuselämän syntyä. Samoin tarmon pysyväisyyden laki kumoaa ilman muuta kaikki kaksiaiheiset metafysiikat, joiden mukaan vuorovaikutus tapahtuu hengen ja aineen välillä. Taas yksiaiheinen »monismi», josta niin paljon puhutaan, on nykyisessä muodossaan milloin toisnimistä materialismia, milloin on siihen näön vuoksi yhdistetty Spinozan abstraktista panteismiä, ilman että siitä edes pidetään johdonmukaisesti kiinni. Tämä on esimerkiksi Hæckelin monismi.