»Entä Karmel-vuoren profeetan siveysoppi?» kysyin.
»Ennenkuin ryhdymme siihen», lausui professori, »pyydän esittää eräitä fysiologis-psykologisia tosiasioita.
»Yksilöllisessä persoonassa, ihmisessä, jossa on itsenäinen psyykillinen voima, syntyy joka hetki henkisiä vaikuttimia, tahdon, ajatuksen ja tunteen ilmauksia, joiden tehoa voidaan erityisillä apukeinoilla saada mitatuksi. Nyt luulen voivani todistaa, että nämä voimanilmaukset esiintyvät eetterin värähtelyinä. Koska eetteri on kitkatonta, niin täten syntyneet eetterin värähtelyt jatkuvat aivoista ja hermostosta yhä edelleen äärettömiin ja iankaikkisiin. Nämä puolestaan vaikuttavat toisiin yksilöihin ja aikaansaavat heidän hermostossaan ja aivoissaan vastaavia eetterin värähtelyjä. — Tässä selitys eräisiin sielunelämän ilmiöihin, kuten aavistuksiin, kaukoviesteihin, seikkaan, että samat aatteet eri aikoina uusiutuvat tai että samoja tieteellisiä ja käytännöllisiä keksintöjä useat henkilöt voivat tehdä eri paikoissa samaan aikaan. — Sivumennen mainittakoon, että kaikki liike koko maailmankaikkeudessa tapahtunee väreilevässä kierrelinjassa, silloinkin kun sen kaari on niin pieni, että se näyttää suoralta linjalta. —
»No niin! Jos eetterin oma olemus on itsetietoinen, niin silloinhan tahtomme, ajatuksemme, tunteemme ilmaukset aiheuttavat vaikutelmia myöskin eetterin tietoisuuteen.
»Palatkaamme nyt Karmel-vuoren filosofiin ja hänen jumalkäsitteeseensä! Samoin kuin kristinuskon mukaan, hänestä elämän korkein voima on rakkaus. Tämän johdosta — koska Jumala on meissä ja me elämme Jumalassa — hän päättää, että rakkaus on Jumalan sisin olemus. Edellisestä käy vielä ilmi, että ihmisen kaikki henkiset vaikuttimet aiheuttavat vaikutelmia Jumalan tietoisuuteen.
»Jos tästä pidetään kiinni, on uutta tietä johduttu tuohon, jota ihmishenki juuri kaihoaa: kaikkialla läsnäolevaan Jumalaan, joka on meidän välittömässä yhteydessämme. Ei viileänä, uinuvana oliona, johon Spinoza pääsi ajatuksissaan kohoamaan, vain iäisyyden näkökannalta katsoen, vaan elävänä Jumalana, joka joka hetki tuntee meidän kanssamme.»
Hra Moritz lausui ivallisesti: »Kärsivä Jumala!»
»Myötätuntoinen, rakkauden Jumala!» oikaisi hra Felseneck.
Hra Moritz nousi paikaltaan: »Jumalan kärsimyksistä haetaan yhä edelleen hengellistä ravintoa. — Pfui!» Hän jätti seuramme mielenosoituksellisella tavalla.
»Entäs kuinka tämän asian laita on?» lausui hra Brook. Hän puhui kiusallisen flegmaattisesti: »Elämän korkein voima on rakkaus — mutta olemassaolon taistelussa, joka määrää kehityksen kulun, voittaa väkevin!»