* * * * *
Miss Gundy Norman istui korituolissa, jonka hän oli nostanut ihan tupakkasalin oven viereen. Ovi oli ollut auki, ja hän oli nähtävästi kuunnellut keskustelua.
Hän nousi ja sanoi hymyillen: »Omatuntoni on tässä asiassa täysin puhdas. Mr Felseneckin selostus oli laatuaan julkinen esitys. On tapauksia, joissa omaatuntoani ei ole vaivannut, jäädessäni oven taakse kuuntelemaan vaikkapa parhaiden ystävieni salaisuuksia.»
Astuimme peräkannelle, ja miss Norman nojautui yli parraskaiteen, katsoen vaiti illan hämyiseen mereen. Hänen hieno profiilinsa itsepäisine leukoineen kuvastui sähkölampun valaisemana selväpiirteisesti meren tummaa taustaa vastaan. Kasvoissa oli omituinen, kaihoisa, haaveellinen ilme.
Äkkiä hän kääntyi puoleeni ja lausui: »Arvatkaas, mitä minä ajattelen?»
»Te ajattelette Karmel-vuoren profeettaa, johon olette äärettömän ihastunut.»
»Ei, mutta vakavasti! — Minä en jää tänne laivaan. Aion palata takaisin
Haifaan.»
»Te aiotte ruveta Karmel-vuoren profeetan oppilaaksi ja sitten, palattuanne takaisin Amerikkaan — —. Ymmärrän varsin hyvin teidän kunnianhimoisia ja vallanhimoisia tuumianne! Entä mitä vanhempanne sanovat siitä?»
»Oh, he tietysti tulevat minun kanssani Haifaan. He tekevät, mitä ikinä minä tahdon.»
Ajattelin itsekseni, että sellainen järjestelmä on sangen edullinen miss Gundylle, ja huomautin laivan saapuvan aamulla Beirutiin, josta aina on tilaisuus päästä Haifaan.