ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Elma, Terho ja Hervenius.
(Soittotunnin lopulla. Elma soittaa jonkun loppusäveleen viululla).
Hervenius:
Olen kovin tyytyväinen teihin neitiseni. Te edistytte kaunein askelin tässä jalossa taiteessa. Suoraan puhuen olette kohta aivan opettajanne tasalla.
Elma:
Ohoo, herra Hervenius. Te imartelette aivan liiaksi. Minäkö Teidän tasallanne, joka olette maamme etevimpiä viulutaiteilijoita. Olette antaneet konsertteja ulkomaillakin. — Teettehän minusta vallan itserakkaan hah, hah.
Hervenius:
(Itsekseen). Hän on uskonut kaikki loruni! (Kovaa). Ah, arvoisa neiti En tahdo teitä imarrella, enkä tehdä itserakkaaksi. Se ei ole tarkotukseni. Mutta tulee tuhlattua väkistenkin suuria sanoja, tuntiessaan sydämensä niin täyteliääksi ja mielensä niin iloiseksi siitä, että on taasen ollut onni kehittää niin oivallisia taipumuksia tässä jalossa taiteessa, kuin teidän, neiti Terho.
Elma: