Raponen:
Ja meillä oli vaate silmillämme. Emmehän osanneet uneksiakaan mitään niin suuremmoista.
Terhola:
Niinhän se on tässä matoisessa maailmassa. Useinkin me ihmiset kuljemme — niinkuin sanottu — silmät ummessa, taikka vaate silmillä, vain yksityiset pyyteet kainalossa, emmekä osaa eroittaa hyvän ja pahan tiedon puuta. Silloin voi käydä niin hullusti, että nappaamme suuhumme sen korealta välkkyvän, mutta kielletyn omenan. — Niin ei ole Jumalan kiitos käynyt tänä iltana ja sentähden — — hei, täällä on viulu! Soittajat, laulajat esille, sillä nyt päättyneiden, niin onnellisten sokkosten perästä seuraa tietysti iloiset kihlajaiset.
LOPPUKUVAELMA.
Hervenius taiteellisessa viulunsoitto-asennossa näppäilee kiellä. Raponen hänen rinnallaan valmiina laulamaan. Rouva Åhlman kaataa kahvia kuppeihin ja morsiamet haistelevat tuoksuavia lemmikkejä. Terhola huvittaa Toivoa.
Esirippu laskee.