"Voipiko täällä saada jotakin virvoketta?" kysyi keisari.
Vanha rouva otti esille meluunia. Molempain herrain sitä syödessä, kysyi toinen heistä:
"Sanokaa hyvä rouva, tunnetteko keisaria? Sanotaan hänen tulleen tänne tänään."
"No, minä en tuntisi häntä!" vastasi hedelmänkauppias. "Hän on ostanut paljon hedelmiä minun luonani ollessaan vielä sotakoulussa täällä."
"Onko hän myös aina maksanut teille kunnollisesti?" kysyi keisari.
"On, tietysti; hän on täsmällensä maksanut kaikki."
"Hyvä rouvani, te joko ette puhu täyttä totta, tahi on teillä huono muisti. Ensiksikin te ette tunne keisaria, sillä minä olen juuri keisari! Ja toiseksi minä en ole todellakaan maksanut teille niin lunnollisesti kuin väitätte. Päinvastoin olen teille velkaa ja minä tahdon nyt maksaa velkani."
Näin sanoen luki Napoleon pöydälle suuren rahasumman, jonka hän antoi rouvalle.
Kun vanha hedelmänkauppias sai tietää että se oli keisari, ja näki suuren rahasumman, kävi hän vallan mielettömäksi ilosta ja hämmästyksestä.
Keisari käski repiä alas hänen vanhan rappioisen huoneensa ja rakentaa uuden hänelle sijaan.