"Voi onnetonta veljeäni!" huokasi nuorukainen, jolta tykinkuula oli sodassa kaapannut toisen käden. "Ei löydy ketään, joka tahtoisi häntä pelastaa? Eikö kukaan tahdo armahtaa onnetonta?"
Turhaan huutaa hän apua. Silloin heittäytyy hän itse veteen sanoen isällensä:
"Minä pelastan hänet tahi kuolen hänen kanssaan! Jumala olkoon kanssani!"
Yhdellä kädellään lähtee hän uimaan ja hänen onnistuu todellakin saavuttaa veljensä; hän ottaa hänet selkäänsä ja saattaa hänet rantaan läsnäolevan ihmisjoukon riemuhuutojen kaikuessa.
Keisari Napoleon ja hedelmänkauppias.
Keisari Napoleon ensimmäinen oli nuoruudessaan oppilaana Brienne'n sotakoulussa. Koska hän hyvin mielellään söi hedelmiä, oli hänellä tapana käydä muutaman hedelmiä kaupitsevan vaimon luona, jonka kauppapuoti oli läheisyydessä. Jos hänellä oli rahaa, niin hän maksoi; jos hänellä ei sattunut olemaan, otti hän velaksi ne hedelmät, jotka hän söi.
Tulipa viimein se päivä, jolloin hänen piti jättää sotakoulu. Hän sattui silloin olemaan velkaa hedelmäkauppiaalle vähäisen rahasumman. Hän meni hänen luoksensa ja sanoi:
"Hyvä rouvani, minun täytyy nyt matkustaa pois enkä voi maksaa teille velkaani. Mutta minä en unhota velkaani."
"Olkaa huoleti, nuori herra", vastasi rouva, "suokoon Jumala teille terveyttä ja kaikkea muuta onnea maailmassa!"
Monen vuoden kuluttua kävi Napoleon Brienne'ssä. Silloin muistui hänen mieleensä hedelmänkauppias. Hänen juolahti päähänsä sukkela tuuma. Hän tiedusteli oliko rouva vielä elossa, ja sai tietää hänen vielä elävän, mutta suuressa köyhyydessä. Pieni kauppapuotinsa oli hänellä vielä jäljellä, ja sinne läksi nyt keisari yksi herra vaan seurassa. Hän astui sisään, tervehti rouvaa, vaan tämä ei tuntenut häntä.