Sillä aikaa oli nuorin veljistä kiivennyt alas siltä kalliolta, jolla hän oli ennen seisonut. Yrjö huutaa nyt hänelle käskien häntä menemään heidän isänsä luokse ilmoittamaan mikä onnettomuus on tapahtunut. Tämä tekee niin, ja viimein tulee isä väen kanssa avuksi, molemmat veljet saatiin ylös koskesta ja lääkäri pelasti turmioon joutuneen.
Pohjanperillä matkustajan nuoruudesta.
Niiden miesten joukossa, jotka pitivät Franklinin ja hänen kumppaliensa etsimistä elämänsä päämaalina, ansaitsee epäilemättä amerikalainen Elisha Kane etevän sijan. Kahdesti purjehti hän laivallaan jäätä täynnä olevaan pohjois-jäämereen — kolmannelle retkelle oli hän jo varustautunut kun hän, edellisten matkojen vaivoista kukistuneena, nukkui iankaikkiseen uneen, sankarina, joka oli kaatunut ihmiskunnan ja uskollisen velvollisuuden täyttämisen palveluksessa.
Kane säilyy pohjanperän-matkustajain historiassa pelkäämättömänä merimiehenä, vaan samalla myös rakastettavana miehenä, jonka koko luonnetta hallitsi todellinen Jumalan pelko ja ihmisrakkaus. Hänen käytöksensä tukalissa tiloissa kärsiviä kumppalejansa kohtaan ja hänen levollinen mielensä kauheimpina vaaran hetkinä kiinnittävät niin suuressa määrää huomiota, että varmaan on oleva viehättävää saada tietää jotakin hänen nuoruudestaan.
Elisha Kane syntyi 3 päivänä Helmikuuta vuonna 1803 Filadelfiassa. Nuoruudessaan oli hänellä terve ruumis; hänen lujat ja voimakkaat jäntereensä tekivät sen että hän näytti ruumiikkaammalta kuin hän todellakin oli. Hän oli eriomaisen vikkelä kaikissa liikkeissään, koko ruumiinmuoto ja erityinen jäsen soveltui erittäin hyvin voimistelun harjoituksille, jonka tähden nuori Kane oli suuresti mieltynyt semmoisiin. Hänen vilkas luonteensa ei tuonut hänelle rauhaa ja siitä syystä oli hänen omaisillansa täysi työ hänen kanssansa. Oikeana pikku kapinannostajana käänsi hän nurin kaikki talossa. Huolettomana eleli hän päiviänsä ja rohkeudessaan meni hän usein liikanaisuuksiin. Kuitenkin pitivät hänen siskonsa hänestä paljon, sillä hän kohteli heitä aina lempeästi ja niinkuin vanhimman tulikin tehdä, hän suojeli ja piti heitä silmällä, jos niin tarvittiin.
Kane ei ollut vielä yhdeksän vuoden vanha, kun hän osoitti seuraavan merkillisen siskorakkauden esimerkin. Hänen noin kaksi vuotta nuorempi veljensä oli tehnyt jonkun virheen koulussa, jossa kumpikin kävi, ja hänen piti saamaan rangaistusta opettajaltansa. Tuskin oli vanhempi veli saanut tämän tietää, ennenkuin hän tavallisella vilkkaudellaan hyppäsi ylös paikaltansa, tahtoi astua väliin nuoremman veljensä suojelijana ja huusi opettajalle melkein enemmän käskevällä kuin rukoilevalla äänellä:
"Älkää lyökö häntä, hän on niin pieni — lyökää minua sen sijaan!"
Nämä sanat, joiden tarkoitus tietysti oli saada asia hyvällä sovitetuksi, tulivat nähtävästi hyvästä ja säälivästä sydämmestä; vaan vika oli siinä että nuori Kane oli liian ynsistelevä eikä tyytynyt rukoilemiseen. Seuraus tästä oli että opettaja piti hänen käytöstänsä koetuksena pilkata hänen valtaansa ja nuhteli häntä seuraavilla sanoilla:
"Niin, sinua olen myöskin kurittava!"
Poika ei vielä voinut asioita siihen määrään arvostella, että olisi voinut käsittää virheellisyytensä ja siitä lähtevän nuhtelun; hän luuli aikeensa suojella pientä veljeänsä olleen hyvän, ja hänen mielestään oli sentään opettaja tehnyt hänelle vääryyttä.