Siihen aikaan koottiin juuri tietoja kaikista suomeksi painetuista kirjoista ja niiden hankinnassa oli Matti Pohto paraana lähteenä; hän ottikin innollisesti osaa siihen työhön eikä tyytynyt pelkkien tietojen hankkimiseen ja antamiseen, joissa hän olikin verraton mainion hyvän muistonsa kautta, vaan hän lahjoitti myös yliopistolle melkoisen paljouden kirjoja, vielä eläessänsäkin.
Hän oli käynyt, melkein saamme sanoa, pitkin Suomen maata ja päätti vielä tehdä retken Viipurin lääniin, josta hän helpolla luuli pääsevänsä Inkerinmaalle tutkimuksiansa jatkamaan. Hän olikin jo matkalla, saatuansa passin ja puoltosanoja Helsingistä päästäksensä vielä Pietariin saakka ja siellä Keisarilliseen kirjastoon, kun hän Nuoran kylässä Viipurin pitäjää, nukkuessaan sai surmansa murhaajan kädestä. Vaatimattomana ja vakaana eli hän elämäänsä, hän oli vaan suora Suomen talonpoika, mutta kun hän joskus lausui ajatuksiansa kirja-asioista, paloi koko hänen sielunsa hänen innostuneessa katseessansa, ja kun hän verrattomalla muistollansa oikaisi tiedemiesten erehdyksiä vanhojen kirjojen suhteen kyti hänen silmissänsä vaan nöyryys ja kainous. Suomen yliopisto, sekä Kuopion, Turun ja Vaasan lukiot, joille hän lahjoitti suuren kirja-aarteensa, muistavat varmaankin aina kiitollisuudella sitä halpaa ja vaatimatonta miestä, jonka koko elämän perintönä oli: kirja ja tieto.
Johan Vilhelm Snellman.
Johan Vilhelm Snellman oli niitä mahtavia henkiä, joita Kaikkivaltias vaan säästävästi antaa kansoille, herättämään, valaisemaan ja viemään niitä eteenpäin. Meidän sivuisella kansallamme köyhällä maallansa ei kuitenkaan tähän saakka ole ollut hyvälahjaisien poikien puutetta, jotka kirkkaalla silmällä sen tarpeille sekä sydämmen jaloimmalla halulla ja innolla ovat omistaneet elämänsä työn isänmaan vapaalle kehittymiselle ja kunnialle. Viimeksi kulunut puolivuosisata on varsinkin ollut rikas etevistä voimista ja hengistä, joiden kylvöstä jo monta siunausta tuottavaa eloa on kypsynyt. Yliopistossa, tuossa valistuksemme taimelassa, kasvatettiin kolmannella vuosikymmeneksellä, monta nuorta miestä, joiden työt ja nimet sittemmin ovat syvästi ja pysyväisesti tarttuneet kansamme kohtaloihin ja sen historiaan uurtaneet loistavan ja rakkaan muiston. Niissä oli Johan Vilhelm Snellman, voimallisena, järkähtämättömänä ja pelkäämättömänä, niinkuin muinoisajan jaloimmat urhot, ensi rivissä ja voitti terävällä, rehellisellä kalvallansa voittoja, joita vielä tulevatkin polvet ylistävät.
Se mahtava ja monipuolinen vaikutus, jolla Snellman pitkän ja viimeiseen hetkeen työllisen elämän aikana on tarttunut meidän valtiollisiin ja kirjallisiin oloihimme, on niin yhdistänyt hänen nimensä kaikkeen muistettavimpaan ja kalleimpaan, jota Suomi viimeksi kuluneella puolivuosisadalla on saanut nauttia, että isänmaalla on tuskin ainoatakaan, joka olisi yleisemmin suosittu ja kunnioitettu. Snellmannin suurenlainen ja ponteva luonne, hänen tieteen ja tutkinnon herättämä syvä rakkautensa totuuteen ja vapauteen, teki hänen jo aikaisin siksi urhoksi, joka raivasi niin monta tietä ja toi nähtäviin uusia ennen tietämättömiä keinoja. Jokaisella alalla, jossa hän teki työtä oli hän aina ensimmäisinä; huolimatta taikaluuloista heilutti hän aina lippuansa korkealla. Hän saattoi suuttua, mutta hänen lämmin ja ihmisiä hellivä sydämmensä ei sisältänyt mitään vihaa; vaakunaansa oli hän uurtanut kirjoituksen: Isänmaan edestä! ja sentähden häviölle joutuneet vastustajansakin kunnioittivat häntä.
Yliopistossa teki Snellman työtä viisaustieteen (filosofian) alalla ja näitä tietojansa kartutti hän suureen määrään matkoillansa ulkomailla. Ajan tärkeitten kysymyksien ratkaisemiseen tunki hän neronsa käsityksellä ja loi itsellensä mielipiteitä, jonka virtaavasta lähteestä sittemmin levisi niin paljon valoa ja kirkkautta. Hänen tieteelliset teoksensa pidettiin Saksassa suuressa arvossa ja oleskeltuansa jonkun ajan Ruotsissa sai hän siellä etevän kirjallisen maineen, ei ainoastaan sanomalehti- sekä kaunokirjallisuuden alalla vaan myös semmoisien tekojen kautta, jotka osoittivat syvää viisaustieteellistä tutkimista ja monipuolista tietoa.
Snellmannin viisaustieteelliset aatteet eivät kuitenkaan hänen kotomaassansa tuottaneet hänelle samaa menestystä. Päinvastoin sen ajan hallitus piti niitä enemmän syinä ja paheina kuin etuina. Snellmannin täytyi siis ottaa vastaan koulun rehtorin virka kaukaisessa Kuopiossa. Mutta tälläkin verraten alhaisella tilalla osasi Snellman kehittää yhtä uutteraa kuin suurenlaista vaikutusta. Opettajavirkaansa hoiti hän lempeästi ja omantunnonmukaisesti, voittaen luottamusta niin, että kiitolliset oppilaat sitä vielä ylistävät. Vakaalla lempeydellänsä sai hän aikaan senkin, että koulusta katosi usein sitä ennen käytetty ase, jonka piti herättämän nöyryyttä ja kuuliaisuutta.
Mutta hänen henkensä, jota eivät vastukset jaksaneet lannistaa, vaali laveampaa vaikutusalaa. "Saima"-lehden toimittajana ja kustantajana, raivasi Snellman uuden tien vapaalle sanalle, valtiolliselle keskustelulle, sekä yhteiskunnan sisällisien asioiden julkiselle arvostelulle, ja herätti siten kansallistunnon uuteen, virkeään elämään. Niissä mielipiteissä ja totuuksissa, joita Snellman tässä yhtä nerokkaalla kuin kansantajuisella tavalla toi ilmi, oli yhtä monta todellisen valistuksen ja "kansallisen sivistyksen" siementä, ja näistä siemenistä onkin jo moni taimi kasvanut hedelmiä kantamaan. "Saiman" opit ja sen vapaa ilmaantuminen eivät kuitenkaan olleet hallituksen mieleisiä, jonka tähden lehti lakkautettiin. "Litteraturblad'issansa" [kirjallisuuslehti yleistä kansallista sivistystä varten] jatkoi Snellman kuitenkin vähentymättömällä rohkeudella ja samalla innolla aljettua julkista työtänsä.
Kun viisaustieteen professorin virka yliopistossa julistettiin avonaiseksi, haki Snellman sitä, mutta nytkin turhaan, vaikka konsistoriumi hänelle antoi puoltosanansa. Kaikki nämät esteet olivat kuitenkin Snellmannin rautaiselle tahdolle voimattomia; ne päin vastoin yhä koroittivat kunnioitetun kansan ystävän arvoa yleisön silmissä. Snellmannin nimi oli jo kaikkien huulilla ja hänessä tervehdettiin kansan miestä. Otettuansa eron rehtorinvirastansa oleskeli Snellman pääkaupungissa kirjurina eräässä suuremmassa kauppakonttoorissa.
Vuosi 1855 toi mukanansa uusia mielipiteitä korkeimmassa vallassa ja nyt nousi Snellmannille vihdoinkin uusi ja levollisempi tulevaisuus. Hän nimitettiin hakemattansa viisaustieteen professoriksi yliopistossa ja vaikutti nyt siellä opettajana ja myös sillä ansiolla, jonka hän oli maassa saanut. Hallituskin, joka tarkoin tunsi tämän vaikuttavaisuuden ja osasi arvostella sitä kokemusta ja niitä tietoja joita Snellman sanomalehden toimittajana oli tuonut ilmi, rupesi julkisissa asioissa pitämään neuvoa tämän tietoviisaan ja valtiomiehen kanssa, jonka Hänen Majesteettinsa Keisari vihdoin v. 1863 kutsui rahavaraintoimiston esimieheksi Keisarillisessa Suomen senaatissa.