"Aurinko ei ole vielä laskeutunut ja sinä olet vapaa!"
Yhtä lempeä ja kohtuullinen kuin Lincoln oli luonteeltaan, yhtä ystävällinen ja osanottavainen oli hänen käytöksensä kaikkia kohtaan; ainoastaan ihmiskunnan viholliset olivat hänen vihollisensa. Kuitenkin ymmärsi hän aina myös semmoisissa tiloissa yhdistää lempeyttä oikeuden ja kohtuuden kanssa. Kenraali Sherman valitti kerran ei tietävänsä mikä hallituksen tarkoitus oikeastaan oli pohjois- ja etelävaltain välisen sodan synnyttäjän Jefferson Davis'in suhteen, pitikö hänen ottaa tämä vangiksi vai antaa hänen päästä pakoon, jolloinkulloin sattuisi saamaan hänet valtaansa.
"Minä kerron teille jotakin", sanoi Lincoln hänelle. "Ei kaukana täältä löytyi vanha raittiudensaarnaaja, joka hyvin ankarasti pitikin kiinni siitä että eläisi oppinsa mukaisesti. Muutamana päivänä saapui hän pitkän ratsumatkansa perästä erään ystävänsä luokse, jossa hänelle tarjottiin lemonaatia. Ystävä, valmistaessaan tätä virvoittavaa juomaa, kysyi mielittelevästi saisiko hän kaataa muutamia tippoja jotakin väkevämpää nestettä sekaan, että hänen ratsastamisesta heikontuneet hermonsa vahvistuisivat. — 'Ei', sanoi raittiudensaarnaaja, 'se sotii minun perusaatteitani vastaan:' — 'Mutta', lisäsi hän toivovalla katseella lähellä seisovaan puteliin, 'jos te voitte niin menetellä, että saisin muutamia tippoja ilman tietämättäni, en panisi tuota pahakseni.' — Katsokaa, kenraali", sanoi Lincoln, "velvollisuuteni on estää Jefferson Davis'in pakoon pääsemistä, vaan jos te ilman minun tietämättäni voitte niin asettaa asiat, että hän pääsee pakenemaan, niin tuskinpa minulla on sitä vastaan mitään sanomista."
Vuonna 1861 tuli Lincoln ensimmäisen kerran presidentiksi ja valittiin siksi toisen kerran 1865. Hän astui toisen kerran presidenttivirkaansa 4 päivänä Maaliskuuta sanottuna vuonna, mutta jo muutamia viikkoja sen jälkeen 14 päivänä Huhtikuussa tappoi hänet teaterissa murhaajan kuula.
Oli kolkko Huhtikuun päivä kun sanoma: "Lincoln on kuollut!" levisi ympäri maata ja koski kipeästi väkeväluontoisiinkin. Kaikki olivat murheessa, niinkuin lapset, jotka seisovat isänsä ruumiinpaarien ympärillä.
Lincoln'in ruumis asetettiin loistavalle ruumisalttarille ja tuhansittain tulvaili ihmisiä Kapitoliumiin Washingtonissa luomaan hyvästijättösilmäys kuolleesen. Kellojen soidessa ja tykkien paukkuessa laskettiin hän viimeiseen lepokammioonsa. Koruton hautakivi, jossa seisoo aina sana "Lincoln" pystytettiin hänen tomunsa päälle. Hänen muistonsa on säilytetty jokaisen amerikalaisen sydämmessä.
Matti Pohto.
Historiassa mainitaan muutamia, jotka toisten avutta ovat omin neuvoin hankkineet itsellensä syviäkin tieteellisiä tietoja; mutta että joku, jonka sielunlahjoja ei milloinkaan ole kehitetty, jo nuorempana ikänänsä rupeaa niin rakastamaan kirjoja, että hän tekee niiden kokoamisen ja omistamisen pääehdoksensa elämässä, on luultavasti varsin harvinaista ja vieläpä niin outoakin, että sitä on vaikea selittää. Semmoinen oli kuitenkin Matti Pohto, kotoisin Lahden verotalosta Isonkyrön pitäjään kuuluvasta Ylistaron kappelista, jossa Matti syntyi Maaliskuun 7:nä päivänä 1817. Taloa pitivät hänen vanhempansa, joista äiti parin vanhemman lapsen avulla aikanansa opetti pojalle kirjaimet ja sen ajan tavalliseen tapaan ainoasti aapisen sisältä ja ulkoa. Sitte jätettiin poika omille valloillensa, niin että hän yhdenteentoista ikävuoteensa vietti aikaansa toimettomuudessa, juosten pitkin kylän raittia, kesäisin paljaalla paidallansa. Kun talo sill'aikaa oli joutunut toiselle omistajalle, rupesi Matti sitte etsimään elantoansa, kesällä karjassa käymisellä ja talvella kerjäämisellä. Alussa hän harjoitti viimeksi mainittua tointa ainoasti lähiseuduilla, mutta vähitellen hän rupesi käymään kauvempanakin siksi kun hän Perniössä passitonna otettiin kiinni ja vietiin vankeuteen, jossa hän sai olla toista vuotta, kun ei tiedetty mistä hän oli kotosin ja tämä asian salaaminen olikin Matin ainoa rikos. Vankeutensa ajalla oli hän kuitenkin niin harjoitellut lukutaitoansa, että hän sieltä päästyänsä muun rippikoulunuorison kanssa kotoseurakunnassansa pääsi Herran ehtoolliselle. Jo syksyllä samana vuonna lähti hän taasen liikkeelle, tällä kertaa kuitenkin yleisesti tunnettujen arkkiveisujen myyjänä, mutta koska hänellä ei nytkään ollut passia, joutui hän saman kohtalon alaiseksi kuin edelliselläkin kerralla, josta hän nyt kuitenkin pian pääsi vapaaksi.
Vähitellen tuli hän kuitenkin yleisemmin tunnetuksi ja sitte sai hän puhtaan maineensa ja viattoman toimensa tähden vapaasti kulkea pitkin varustettuna passilla kotoseudultansa. Tähän lisäksi oli hän lisätuloksensa ruvennut sitomaan talonpoikien kirjoja, jota työtä hän tekikin tarkkuudella, jos ei se tullutkaan niin kauniin näköistä kuin opin käyneitten käsistä. Siitä ruveten alkoi myös se hänen intotoimensa, jonka työssä hän kuolikin. Jo vuonna 1838 rupesi hän kokoamaan kirjoja ja pitkitti sitä sitte yhä niin että hänellä parinkymmenen vuoden kuluttua oli puoliväliin neljättätuhatta suomalaista kirjaa. Puolet Pohdon kirjoista olivat siis semmoisia, joita tuskin senkään ajan kirjakauppiaat olivat nähneetkään. Kun hän sitä paitsi kokosi vanhoja rahoja on ihmeteltävää kuinka hänen pienet tulonsa niihin riittivät, varsinkin kun hän useastakin kirjasta, jonka hänen tottunut silmänsä oli havainnut kallisarvoiseksi, maksoi hyvän hinnan, vaikka hän tosin palkkioksi kirjansitojatoimestansa sai useimmat rahatta.
Tämän saattaa ehkä selittää sillä, että kun hän jo pienuudesta oli oppinut kärsimään kovaa ja olemaan paljoa paitsi, tuli hän ylen vähällä toimeen. Palanen leipää taskussa oli hänelle tarpeeksi astuessaan paikasta toiseen, jossa hän luuli saavansa tyydytetyksi palavan halunsa kirjoihin. Asuntonsa kulkeissansa ei suinkaan maksanut mitään, koska hän aina oleskeli yhdessä työväen kanssa. Vaatteensa olivat halvimmasta kankaasta ja varsinkin talvella liian heikot meidän kovia pakkasiamme vastaan. Vaikka hänen vaatteensa olivatkin kuluneet ja risaiset, olivat hänen kasvonsa ja kätensä aina puhtaat. Hän joi ainoasti vettä, janoansa tyydyttääkseen. Kahvia ja teetä ei hän myöskään juonut, jos sitä joskus hänelle tarjottiinkin, vaan selitti, ettei hän tahtonut tottua semmoiseen, johon eivät hänen varansa riittäneet. Hän oli sitä paitsi järjestäväisyyttä harrastavainen ja katsojan oli oikein miellyttävää nähdä kuinka hän hoiti kirjavarojansa, joita hän kuljetti mukanansa.