Vaan mitä teki Lykurgos? Hän otti Alkanderin mukaansa perheesensä, nuhteen sanaakaan sanomatta, ja antoi hänen tulla tilaisuuteen näkemään sitä hyvyyttä ja rehellisyyttä, jota hän osoitti kaikille. Alkander käsitti silloin ja tunnusti mainion miehen suuria ansioita ja tuli kohta, äsken oltuansa Lykurgon ankarimpia vastustajia, hänen kiitollisimmaksi ystäväksensä ja uskollisimmaksi puollustajaksensa.

Nuori filosofi Abderasta.

Protagoras oli syntynyt köyhistä vanhemmista ja hänen täytyi nuoruudessaan ansaita elatuksensa tavarain kantajana. Kun hän kerran palasi maalta Abderan kaupunkiin, kantaen halkokimppua, jonka hän taidokkaasti oli solminut kokoon lyhyillä nuorilla, tuli häntä vastaan filosofi Demokritos. Hänestä oli halkokimppu kokoonpantu ja yhteensidottu erinomaisen ihmeteltävällä tavalla ja hän pyysi nuorukaista hetkeksi seisattumaan. Demokritos kysyi häneltä kuka puut oli pannut kokoon, ja kun Protagoras vastasi itsensä sen tehneen, pyysi filosofi häntä hänen läsnä ollessansa purkamaan auki puukimpun ja uudestaan sitomaan sen yhteen.

Kun nuori Protagoras nyt oli huolellisesti asettanut puut kokoon ja sitonut ne yhteen samalla tavalla, kuin olivat olleet ennen, ihmetteli Demokritos nuorukaisen taitoa ja sanoi hänelle:

"Nuori mies, koska sinulle on suotu lahja tehdä hyvin minkä teet, niin antaudu suuremmille ja jalommille harrastuksille, joita voit minun luonani oppia."

Sitten otti Demokritos Protagoraan mukaansa, opetti hänelle filosofiaa. — ja siten tuli Protagoras oppineeksi ja kuuluisaksi mieheksi.

Anteeksi antaminen on jaloin kosto.

Kleobulolla, joka oli yksi Kreikan seitsemästä viisaasta, oli kunniahimoinen vihollinen nimeltä Typhon. Tämä koetti turmella Kleobulon arvoa, panetteli häntä ja kylvi kaikkialle epäluulon siemeniä häntä vastaan. Kun Kleobulos kaikesta tästä huolimatta oli vaiti, kehoittivat hänen ystävänsä häntä vetämään Typhonia oikeuden eteen. Mutta hän hymyili vaan ja sanoi:

"Jos Typhon puhuu totta, kuka voi silloin kieltää häntä puhumasta? Jos hän taas puhuu valhetta, kuka häntä silloin uskoo?"

Typhon panetteli häntä kuitenkin vielä, enemmän, ja viimein rupesi kansa tulemaan horjumieliseksi ja uskomaan parjaajaa. Silloin meni muutama etevimpiä miehiä viisaan johtajansa luokse ja sanoivat: