"Kuinka sinä vieläkin voit olla vaiti? Pitääkö meidän uskoa Typhonilla olevan oikein? Me emme ymmärrä sinua kauemmin? Ainoastaan moitteettomalle miehelle voimme antaa luottamuksemme; se taas, joka ei vastaa tuommoisiin syytöksiin, ei voi olla meidän johtajanamme. Valitse: luovu virastasi tai puhdista päältäsi kaikki epäluulot!"
"Huomenna kansankokouksessa saatte kuulla minun päätökseni!" vastasi
Kleobulos ja antoi miesten mennä.
Hän meni nyt vihollisensa luokse, joka ei niin vähän säikähtänyt, kun hän sai nähdä tuon niin julmasti loukatun miehen astuvan hänen huoneesensa.
Kleobulos puhutteli ystävällisesti parjaajaa seuraavilla sanoilla:
"Elä pelkää! Minä en ole tullut sinua tilille vaatimaan, sillä meitä tuomitsee jumalat. Vaan sinä estät minua hyvää tekemästä ja sentähden minä nyt seison sinun edessäsi. Sano minulle mikä syy sinulla on minua moittia. Minä tiedän etten ole kaualle aikaa ollut niin hyvä kuin minun ystäväni ehkä ovat minulle luuletelleet sano minulle sentähden minun virheeni, että voisin parantaa itseni. — Kuinka, sinä olet ääneti. Häpeätkö sentähden että olet minua nuorempi? Tahi oletko parjaaja? Ei vainenkaan; suo anteeksi tämä epäluulo; siihen olet sinä kovin jalo. Sinä voisit minua väärin tuntea, vaan et valhetella minulle paheita; ei, Typhon, siihen olet sinä ollut liian hyvä. Minä eroon ja luovun virastani. Ota sinä se. Minä tiedän, että sinä olet sitä uskollisesti hoitava, sillä sinä rakastat kansalaisiasi. Typhon, minun äänestäni voit olla varma; ole parempi ja onnellisempi kuin minä! Huomenna kansankokouksessa näemme toisemme taas!"
Typbon punastui, oli vaiti eikä uskaltanut katsoa viisasta miestä silmiin.
Seuraavana aamuna puhui Kleobulos kokoontuneelle kansalle:
"Kuulkaa minua, kansalaiseni, kuulkaa minua, te kansani isät! Oli aika, jolloin joka sydän oli minuun harrastunut; minä saatoin kerran sanoa olevani varman teidän rakkaudestanne. Nyt on teidän sydämmenne kääntynyt pois minusta. Myrkyllinen epäluulo on säikäyttänyt pois sen luottamuksen, joka kerran elähytti teitä. Minä tunnustan teidän rakkautenne olleen suuremman kuin minun kuntoni; vaan enkö minä aina ole koettanut edistää teidän onneanne? Tunnollisesti täyttää velvollisunteni oli minun harrastuksieni tarkoituksena. Jos joku voi sitä kieltää, astukoon hän esille, ja minä tahdon hänelle vastata."
Kun kaikki olivat ääneti, jatkoi Kleobulos:
"Vaan juuri sentähden että minä joka päivä selvemmin huomaan päälle ottamieni velvollisuuksien käyvän yli voimieni, luovun minä siitä virasta, joka on minulle uskottu. Ansiollisempi astukoon minun siaani!"