"Ja kuka?" kysyi kansa.
"Typhon", vastasi Kleobulos; "antakaa hänelle äänenne, häntä siunaavat jumalat!"
Vanhus vaikeni ja kävi istumaan kansalaistensa joukkoon, jotka kunnioituksella siirtyivät tieltä.
Silloin Typhon, häpeän vallassa, puhkesi puhumaan:
"Kuulkaa minua, kansalaiseni! Teidän oman hyötynne, kuolemattomain jumalain nimessä rukoilen minä teitä: älkää antako johtajanne mennä. Pysyköön Kleobolus virassaan!"
Hän muistutti heille nyt, kuinka Kleobulos aina oli pitänyt huolta isänmaan menestymisestä, kuinka jalosti hän aina oli menetellyt. Sitten lopetti hän puheensa näillä sanoilla:
"Minun kunniahimoni saattoi minut tuomitsemaan väärin jaloa miestä ja vietteli minua yksin parjaamaankin häntä. Antakaa minulle anteeksi, että teitä petin; anna myös sinä minulle anteeksi, loukattu Kleobulos!"
Typhon tarjosi hänelle kättään; Kleobulos syleili häntä ja painoi häntä vasten sydäntään. Kansa huusi yksin äänin:
"Kleobulos pysyköön johtajanamme!"
"Te tahdotte sen", sanoi hän, "ja teidän tahtonne on minun lakini. Minun elämäni on pyhitetty teille. Toivon että voisin tehdä teidät niin onnellisiksi, kuin tahtoisin. Vaan ainoastaan sillä ehdolla rupeen minä uudelleen virkaani, että Typhon tulee lähimmäiseksi miehekseni."