Korkeat vieraat otettiin ystävällisesti vastaan ja ravittiin paraan jälkeen linnassa. Mutta tuskin oltiin pöytään istuttu, kun viestintuoja kutsuu emäntää ulos vierassalista. Hän kertoi, että hispanialaiset sotamiehet olivat menetelleet itsevaltaisesti muutamissa kylissä ja ryöstäneet talonpoikain karjat. Katarina vihastui sanomattomasti tästä vakuutuskirjeensä rikkomisesta. Hän käski kansansa kaikessa hiljaisuudessa laittautua aseihin ja sulkea vakavasti linnan portit. Itse meni hän saliin, missä ruhtinaat istuivat vielä pöydissä. Täällä valitti hän tapahtuneesta vääryydestä. Hänelle vaan naurettiin ja sanottiin semmoisen olevan sota-aikana tavallista, eikä voitavan sotamiestä estää jokaisesta pienestä vallattomuudesta maan läpi marssiessa.
"Sepähän kuitenkin nähdään", tiuskasi Katarina. "Minun köyhäin alammaisteni pitää saada omansa, eli totta Jumal'avita", lisäsi hän uhkaavalla äänellä, "ruhtinan-veren täytyy vuotaa härän-verestä!"
Nämä voimakkaat sanat lausuttuaan lähti hän huoneesta, mikä muutamain minuuttien perästä oli täynnä aseellista kansaa, joka miekka kädessä, tosin kaikella kunnioituksella, asettautui ruhtinasten tuolien taakse.
Tuon aseellisen joukon sisään astuessa, vaaleni Alban herttua. Eroitettuna omasta sotaväestään ja aseellisen joukon piirittämänä ei hänellä ollut muuta keinoa jälellä kuin sovittaa tuo julmistunut linnan rouva millä ehdoilla hyvänsä. Braunsweigin herttua tointui kuitenkin ensimmäiseksi ja rupesi kovalla äänellä nauramaan. Hän keksi viisaan keinon sovittaakseen asian leikilliseksi ja piti kauniin ylistyspuheen kreivinnalle hänen huolestansa alammaisistaan ja siitä urhoollisuudesta, jota hän tässä oli osoittanut. Hän lepytteli rouvaa ja otti asiakseen pakoittaa Alban herttuan tekemään mitä oikeus ja kohtuus vaati. Hänen onnistuikin saada hänet antamaan armeijallensa käskyn, että ryöstetty karja oli hetimiten takaisin saatettava. Niin pian kuin Swarzburgin kreivinna sai tietää, että käsky oli pantu todelliseen käytäntöön, kiitti hän vieraitaan nöyrimmästi, ja kaikki erosivat hyvässä sovussa.
Vihamiehellensä anteeksi-anto on herttaisin voitto.
Uskonpuhdistus sai jo aikaseen puoltajia Franskanmaallakin. Täällä kutsuttiin heitä hugenoteiksi. Kun Kaarle IX nousi Franskanmaan hallitus-istuimelle, niin hänen äitinsä, Katarina Mediciläinen, koetti saada kaikin mokomin perin juurin hävitetyksi nämä eriuskoiais-alammaiset. Päästäkseen tarkoituksensa perille ei hän pitänyt mitään keinoa halpana. Verisauna oli saatava toimeen uskottomien hävitykseksi. Tämän hirveän tuuman toimeenpano-hetkeksi määrättiin yö 23 ja 24 päiväin välillä Elokuusta 1572.
Kellon äänellä Louvren tornista Pariisissa annettiin merkki, koska työhön oli ryhtyminen. Ylt'ympäri juoksi hugenottien veri virtana. Vainoojat eivät säästäneet ketään. Kuninkaan hoviinkin syöksi murhajoukko. Turhaan rukoili nuori Conde'n prinssi armoa kahdeksankymmenen vuotiselle rakkaalle opettajalleen Brion'ille; turhaan kohotti hän pienet kätensä estääkseen surmaavaa terästä sattumasta. Julmuus kesti useampia viikkoja. Vanhat loukkaukset kostettiin veren vuodatuksella, kateuden ja vihan raivo pääsi täydelliseen valtaan.
On kuitenkin ensimmäisestä näistä kauhistuksen öistä säilynyt eräästä tapauksesta kaunis kertomus jalomielisyydestä.
Bezin nimisellä aatelismiehellä oli naapurina hugenotti, nimeltä Regnier. He olivat jo kauvan eläneet keskenänsä vihamiehinä, ja Bezin oli usein uhannut tappaa naapurinsa. Nyt varsinkin pelkäsi Regnier vihamiehensä käyttävän kostolleen tätä soveliasta tilaisuutta.
Mainittuna kauhun yönä särettiinkin hänen huoneensa ovi. Sisään astuu Bezin kahden aseistetun palvelijan kanssa, joilla oli paljastetut miekat kädessä, ja käskee äkäisellä äänellä vapisevan Regnierin seuraamaan itseään. Ulkona odotti neljä satulalla varustettua hevoista. Regnierin piti nousta yhden hevosen selkään, ja vietiin sanaakaan sanomatta eräälle maahoville. Kun molemmat vihamiehet täällä jäivät kahdenkesken, sanoi Bezin: