"Kuningas!" oli vastaus.
Henrik astui sisälle, syleili ystäväänsä ja sanoi:
"Anna kaikki olla unhotuksissa! Jos sinä et koskaan enää sanoisi minua vastaan, niin voisin minä luulla, ettet sinä enää rakastakaan minua!"
Eräältä Henrikin urhoollisimmalta kenraalilta, jolla oli paljon velkoja, myöttivät velkamiehet kaiken irtonaisen omaisuuden. Hän valitti tästä kuninkaalle ja pyysi hänen laatimaan käskyn, että hän saisi omaisuutensa takaisin.
"Ei", sanoi kuningas, "meidän pitää maksaman velkamme; minä maksan aina omani."
Tämän sanottuaan vei hän kenraalin erilleen ja antoi hänelle kalliin kiven, jonka hän sai pantata siksi kuin velat olivat maksetut.
Henrik IV koetti ennen kaikkea saada vaurautta maahansa. Hän auttoi kauppaa ja maanviljelystä, teetti uusia teitä ja alensi tullimaksut. Omalla elämällään antoi hän esikuvan yksinkertaisuudesta ja säästäväisyydestä. Hän kielsi käyttämästä kulta- ja hopeakirjauksia vaatteissa. Köyhä maakansa, joka oli perin köyhtynyt hugenotti-sodan kautta, sai osan verostaan anteeksi ja franskalainen talonpoika muistaa vielä tänäkin päivänä kuningas Henrik IV:nnen lausuneen seuraavat sanat:
"Minä toivoisin, että jokaisella talonpojalla minun valtakunnassani olisi kana pyhäpäivänä padassaan."
Todistuksena Henrik kuninkaan kansan rakkaudesta kerrotaan seuraavaa:
Kerran ollessaan kävelemässä tapasi yhden talonpojan, jonka kanssa hän rupesi puhelemaan, ja sai tietää, että talonpoika oli matkalla saadakseen nähdä kuningasta jota hän ei tuntenut.