"Ei maamme tarvitse minua kiittää tästä kauniista voitosta! Me taistelimme suurta ylivoimaa vastaan. Mutta Jumala oli kanssamme! Hänelle yksin kunnia! Jolle kaikkivaltias Jumala antaa rohkeutta, hän myös voittaa."
Franskanmaan kuningas Henrik IV.
Kun Henrik IV valloitti Pariisin, niin sattui useita hänen katkerimmista vihamiehistään joutumaan hänen käsiinsä, mutta hän ei kostanut kellekään. Hän ainoastaan karkoitutti heidät pois pääkaupungista. Hänen neuvonantajansa huomauttivat häntä, että hänen uskolliset alammaisensa olivat vihaiset tästä, mutta hän vastasi näille:
"Jumala antaa meille anteeksi, vaikka emme ole sitä ansainneet; miksikä ei minun pitäisi anteeksi antaa kaikesta sydämmestäni minun vihollisilleni?"
Kuninkaalla oli ollut onni saada Sully'n ministerikseen, sillä hän oli saanut hänestä etevän valtiomiehen ja todellisen ystävän, jonka neuvoa kysymättä hän ei ryhtynyt mitään toimittamaan. Ruhtinas vihastui kun Sully moitti häntä, mutta tästä huolimatta tuli ystävyys molempien miesten välillä vaan lujemmaksi. Hovimiehet koettivat useita kertoja kukistaa tätä rehellistä miestä, vaan turhaan. Kerran tahtoi Sully puolustaita kuninkaan edessä joistakuista syytöksistä, joita oli tehty häntä vastaan. Tätä kuitenkaan ei kuningas sallinut. Päinvastoin lausui hän silmäillen joitakuita hovimiehiä, jotka uteliaina jonkun matkan päässä tarkastelivat riitaa Sullyn ja kuninkaan välillä:
"Vaikene, ystäväni! Nuo kateelliset ihmiset tuossa voisivat luulla, että minulla todellakin on sinulle jotakin anteeksi annettavaa."
Joku aika senjälkeen väitteli Sully kuninkaan tahtoa vastaan semmoisella päättäväisyydellä, että tämä suuttui, nousi ylös ja sanoi poismennessään:
"Tämä kiusallinen ihminen ei koskaan tee muuta kuin myötäänsä väittelee minua vastaan ja kumoaa kaikki mitä minä teen. Mutta minä tiedän hankkia itselleni kunnioitusta; minä en päinperin katso häntä neljääntoista päivään!"
Seuraavana aamuna noin seitsemän aikaan kuulee Sully jonkun koputtavan ovelleen.
"Kuka se on?" huutaa hän.