"Ystäväni, onko minun kuuluisuuteni ja minun onneni sinusta niin aivan mitätöntä, ett'et edes aseta minua halpojen kansalaisten rinnalle?"
"Oi Kroisos", vastasi Solon, "inhimillinen elämä on pitkä ja onni, joka tänään sitä kaunistaa kruunuilla, voi tulevina päivinä kääntyä pois. Sinä olet mahtava ja rikas sekä hallitset monta kansaa; vaan ei ketään voi pitää onnellisena ennen hänen loppuansa! Joka asiassa täytyy katsoa loppua, kuinka se muodostuu, sillä monen eteen ovat jumalat onnen asettaneet ja sitten koetelleet heitä kauheilla rangaistuksilla. Sentähden ei voi ketään ihmistä katsoa onnelliseksi, ennenkuin hän on saavuttanut elämänsä lopun, jolloin hän pääsee onnetarten hämärästä vallasta."
Vähän aikaa sen jälkeen kun Solon oli lähtenyt Kroison luota, kohtasi Kroisoa kova onnettomuus. Hänellä oli kaksi poikaa, joista toinen oli mykkä. Toisesta, joka oli mainio nuorukainen, näki hän muutamana yönä unta, että hänen piti tulla rautakärjellä tapetuksi. Hän antoi sentähden toimittaa kaikki heittokeihäät käsiltä pois eikä päästänyt nuorukaista ollenkaan aseharjoituksiin. Pojan hartaasta pyynnöstä antoi hän hänen kuitenkin kerran ottaa osaa muutamaan metsäkarjun ajoon. Silloin kävi häneen erään hänen seurakumppalinsa heittokeihäs ja tappoi hänet. Niin kävi osaksi Solonin sanat toteen.
Valitettavasti tuli vielä kovempi kohtalo Kroison osaksi. Persialaiset hyökkäsivät hänen päällensä, piirittivät hänen pääkaupunkiansa Sardesta ja voittivat hänet; Kyros, Persialaisten kuningas, valloitti kaupungin väkirynnäköllä, otti Kroison vangiksi ja käski roviolla polttaa hänet yhdessä neljäntoista jalon Lydialaisen nuorukaisen kanssa.
Silloin katui Kroisos entistä elämätänsä, ja ymmärsi ja tunnusti, kuinka turha hänen luottamuksensa maallisiin rikkauksiin oli ollut. Hänen mieleensä johtui Solonin sanat ja hän huusi näitä katkeruudella muistellessansa: "Oi, Solon! Solon! Solon!" Kun Kyros tämän kuuli, antoi hän kysyä Kroisolta mikä mies se oli, jonka nimeä hän äsken oli maininnut. Tämä vastasi: "Se on mies, jota kaikkien mahtavien pitäisi kuulla."
Kyros antoi silloin viedä Kroison pois roviolta ja sai tietää Solonin viisaan opin, kuinka turhaa oli rakentaa onnensa maallisiin ja katoavaisiin oloihin. Silloin tuli Kyros ajatelleeksi, että hänkin oli vaan maallinen ihminen, ja että koston hetki voisi hänellekin tulla. Hän antoi Kroison jäädä eloon ja piti häntä luonansa ystävänä ja neuvonantajana.
Oikeassa pysyvä Athenalainen.
Kreikkalainen filosofi Aristoteles määrää oikeudessa pysyväisyyden olevan sen hyvän omaisuuden, joka antaa meidän kohdella kaikkia ansion mukaan. Tätä omaisuutta osoitti Athenalainen Aristides kaikissa elämän oloissa. Hänen järkähtämätön rehellisyytensä ja voitonhaluttomuutensa saattivat hänelle nimen Oikeudessa pysyvä.
Kerran täytyi Aristideen syyttää muutamaa Athenalaista. Tuomarit olivat niin vakuutetut hänen syytöksensä oikeudesta, että he paljaastaan hänen sanoistaan tahtoivat tuomita syytetyn ilman häntä kuulematta. Vaan tätä menettelytapaa vastusti kuitenkin Aristides. Kun nyt muuan tuomareista huomautti hänelle kuinka hän, Aristides, jo oli saanut kärsiä paljon syytetyn kautta, sanoi hän:
"Sano enemmin mistä hän on sinua vahingoittanut; sillä sinun asiassasi, eikä omassa asiassani olen minä tuomarina!"