Aristides pysyi samankaltaisena kansansuosion kaikissa vaiheissa. Vaan Themistokles levitti epäluuloa häntä vastaan, että hän muka pyrkisi päästä yksinvaltiaaksi, ja herkkäuskoinen kansa uskoi Themistoklesta. Suostuttiin karkoittamaan niin vaarallinen ihminen Athenasta ja asia otettiin esille kansankokouksessa. Aristides tunsi itsensä vapaaksi kaikesta rikoksesta ja oli itse läsnä kokouksessa.
Kun äänestettiin, astui muuan maanmies, joka ei osannut kirjoittaa, Aristedeen luo ja pyysi häntä kirjoittamaan nimen Aristides kiviliuskalle. Semmoisissa äänestyksissä käytettiin nimittäin kiviliuskaleita, joihin kirjoitettiin sen henkilön nimi, jota tahdottiin ajaa maanpakoon valtiolle vaarallisena miehenä. Puhuteltu teki niinkuin häntä pyydettiin, ja kysyi sen perästä maanmieheltä, mistä syystä hän piti Aristidesta valtiolle vaarallisena.
"Onko hän tehnyt sinulle mitään vääryyttä?"
"Ei, minä en edes häntä tunne", vastasi maanmies; "vaan minua harmittaa että kaikki kutsuvat häntä Oikeudessa pysyväksi."
Aristides antoi hänelle kiviliuskaleen, johon hän oli kirjoittanut nimensä. Tuomio oli — maan pakoon ajo. Kuuden kuukauden kuluttua kutsuttiin hän takaisin maanpakolaisuudestaan.
Kun Aristides kerran oli teaterissa ja muutamalla näyttelijällä näytelmäkappaleessa muun muassa oli sanottävana: "Oikeudessa pysyvältä hän ei ainoastaan tahdo näyttää, vaan myöskin olla". Silloin kääntyivät kaikki kuulijat katsomaan Aristideesen, koska tämä lause parhaiten sopi hänelle.
Aristides kuoli yhtä köyhänä kuin hän oli ollut elinaikansa. Hän ei jättänyt jälkeensä edes sen verran, että sillä olisi voitu maksaa hänen maahanpaniaisensa. Athenalaiset kunnioittivat hänen muistoansa sillä että he pystyttivät kauniin kunniapatsaan hänelle sekä pitivät huolta hänen poikansa kasvatuksesta.
Eräs intoisan isänmaanrakkauden osoitus.
Suurella tasangolla Marathon'in luona, joka oli pieni kaupunki Attikan itäisellä rannalla, tapahtui kerran muinoin ankara taistelu Persialaisten ja Kreikkalaisten välillä. Kun viimeksimainitut saivat nähdä vihollisen, joutuivat he pelon alaisiksi ja tahtoivat kääntyä takaisin. Silloin kiihoitti heitä johdattajansa Miltiades heitä rakkauteen seuraavilla sanoilla:
"Ylös, Kreikkalaiset", sanoi hän, "elkää viipykö! Rientäkäämme yhtenä miehenä taisteluun. Ainoastaan semmoinen uskaliaisuus pelastaa Kreikan vapauden ja kunnian!"