Veljensä Lorens'in kuoleman kautta sai Washington jommoisenkin omaisuuden ja olisi voinut viettää sangen hupaista elämätä rauhassa ja levollisuudessa. Vaan hän ei antautunut suinkaan toimetonta elämää viettämään. Hänen tapansa oli talvella nousta ennen päivän valkenemista. Itse pani hän huoneensa lämmitä ja rupesi kirjoittamaan tahi lukemaan kynttilän valolla. Kesällä söi hän aamiaista noin kello seitsemän, talvella kello kahdeksan. Kaksi kuppia teetä ja pari palaa leipää oli koko yksinkertainen ateriansa. Paikalla aamiaisen syötyä nousi hän hevosen selkään ja ratsasti maakartanollensa, jossa hän itse katseli kaikkia taimia ja usein kävi käsin työhön.
Jos ilma oli senkaltainen, ettei se sallinut hänen mennä ulos, käytti hän aikaansa järjestääkseen papereitansa, läpilukeaksensa tilejänsä ja kirjoittaakseen kirjeitä. Loput päivää vietti hän lukemisella ja perheensä keskuudessa.
Neekereitänsä kohteli hän lempeydellä, piti huolta heidän hyvästä toimeentulostansa ja osoitti heille suurta ystävällisyyttä heidän sairaina ollessa. Hän ei kärsinyt koskaan nähdä laiskuutta ympärillänsä; päinvastoin oli tahtonsa, että kaikki toimitettaisiin mitä suurimmalla tarkkuudella. Hän käsitti erinomaisen sukkelaan mihin hänen väkensä kelpasi, joka oli hänelle suureksi hyödyksi asioittensa hoitamisessa. Hänen päiväkirjansa sisältää monta merkillistä todistusta siitä.
Hänen oikeuden tuntonsa oli muodostunut sangen jyrkäksi. Jos jotakin tapahtui, joka oli vasten hänen käsitystään oikeasta, astui hän suoraan sitä tahi niitä vastaan jotka olivat syypäänä siihen. Englantilainen asetus sääti ettei kuningas saanut määrätä minkäänlaisia veroja ilman valtakunnan edustajien suostumuksetta. Kun sentähden kuningas Yrjö III tahtoi säätää uuden veron, rupesi Washington uskaliaasti sitä puolustamaan.
"Minä tiedän", kirjoitti hän, "tämän veron olevan itsessään vähäpätöisen, vaan siirtolaisten oikeus on semmoinen, ettei heidän tarvitse mitään myöntymystä antaa tässä suhteessa. Miksihän me riitelemme! Ehkä sentähden, että kolmen pence'n vero naulasta teetä olisi kovin rasittava? Ei suinkaan; me vastustamme ainoastaan oikeutta säätää tämä vero ilman meidän myöntymyksettä."
Pohjois-Amerikan siirtovallat syntyivät niistä siirtokunnista, joita Englantilaiset olivat seitsemännentoista vuosisadan alusta lähtien perustaneet Pohjois-Amerikan itäiselle rannalle.
Filadelfian valtakokouksessa 4 päivänä Heinäkuuta 1776 julisti ensin seitsemän ja sitten muut kuusi valtiota itsensä Englannin vallasta vapaiksi. Lokakuussa samana vuonna heitettiin pois nimitys "englantilaiset siirtomaat" ja nimi "Pohjois-Amerikan Yhdysvallat" otettiin sijaan. Washingtonin hartain toivo oli saada valtioliiton erityiset osat jollakin sopivalla tavalla yhdistetyksi keskenään ja saada yhteinen voimallinen hallitus toimeen, ja tämän hänen tahtonsa mukaan tehtiin valtioasetus, jonka hyväksyi yhdeksän valtiota 17 päivänä Syyskuuta 1787.
Kun oli huomattu välttämättömän tarpeelliseksi, että yksi mies liiton päämiehenä ohjasi yhteistä hallitusta, voi tietysti yksi nimi vaan tulla kysymykseen. Tunnettiin vaan yksi ainoa, jota katsottiin tämän korkean viran ansaitsevaksi, ja se oli Washington. Hän valittiin presidentiksi ja hän suostui siihen.
Millä tunteilla hän tämän teki on hän itse lausunut päiväkirjassaan.
Hän on siinä kirjoittanut 16 päivänä Huhtikuuta 1789 seuraavat sanat:
"Tänäpäivänä kello kymmenen olen sanonut Mont-Vernon'ille, yksityiselle elämälle ja perheelliselle onnelleni jäähyväiset. Sydän täynnä tuskallisempia tunteita kuin voin nyt ilmoittaa, olen matkustanut New-York'iin, päättänyt kun olen palvella maatani, totellen sen kehoitusta, vaan vähällä toivolla voida täyttää sen toiveita minusta."