Kohta kyllä tulivat hänen toimensa hyvät hedelmät näkyviin. Valtiotalous tuli järjestetyksi, kauppa virkistyi, yleinen luottamus tuli jälleen ja yhä enemmän ja enemmän valtasi turvallisuuden tunne kaikkia. Hallitsevat ja hallitut olivat yksimielisiä kaikessa, mikä koski yhteiskunnan pääkysymyksiä.
Tällä tavalla poistuivat Washingtonin kaikki pelkäämiset ja epäilykset, ja koko kansa kiitti häntä isänmaan pelastajana ja onnelliseksi tekijänä. Kaikkialla häntä otettiin vastaan epäilemättömimmillä rakkauden ja kiitollisuuden osoitteilla: kaikkialla tunnustettiin hänen hyödyttävä toimensa kokonaisuuden hyväksi.
Vaan Washington ei kuitenkaan uhrannut kaikkia ahkeroimisiansa ainoastaan uudelle valtioliitolle; hän muisti myös ja piti huolta yksityisten lähimmäistensä puutteista. Niin kerrotaan häneltä seuraava hyväntekeväisyyden osoitus:
Muutamana päivänä käveli hän syrjässä katua Filadelfiassa. Oli aikaisin aamulla eikä liike kaupungissa ollut sentähden vielä alkanut. Äkkiä astui nuorukainen kalpeilla, murheellisilla kasvoilla hänen luoksensa. Arkana, vieläpä vapisevana ja häneen katsomatta pyysi hän apua. Washington katsoi terävästi häneen, vaan kohta hänen katseensa tuli lempeämmäksi, kun oli hetken katsellut nuorukaista, sillä nuoren miehen käytös, hänen vapiseva äänensä ja koko hänen ulkomuotonsa osoittivat, ettei hän ollut mikään tavallinen kerjäläinen; vaan onneton tämän sanan täydessä merkityksessä.
"Te ette näytä minusta tottuneelta kerjäämään. Mikä on saattanut teidät tähän ryhtymään? Olkaa suora ja rehellinen ja puhukaa koko totuus, vaan ainoastaan totuutta, sillä siitä on riippuva, autanko minä teitä."
Näin sanoi Washington lempeällä ja kehoittavalla äänellä.
"Voi, sen tahdonkin minä tehdä", sanon murheellinen nuorukainen. "Minä en ole syntynyt niissä oloissa, joihin te nyt näette minun joutuneen: ne onnettomuudet, jotka ovat kohdanneet minun poloista isääni, se sanomaton kurjuus, jossa äitini on, ovat pakoittaneet minua tätä askelta ottamaan, jota minä ainoastaan suurella vastenmielisyydellä olen tehnyt."
"Kukas sitte teidän isänne on?" kysyi Washington edelleen ja sai nyt tietää että hän oli ollut varakas kauppias, joka oli joutunut häviöön ja mierolle saatetuksi muutaman asiakumppalin petollisen käytöksen kautta häntä kohtaan. Huolet tästä syyttömästä kurjuudesta kehittivät äkkiä taudin, jonka alkua jo oli ennen löytynyt hänessä, ja muutamien kuukausien perästä kuoli hän. Äiti, nuorukainen ja vielä yksi nuorempi veli joutuivat yhä suurempaan köyhyyteen. Eräs hänen isänsä ystävä antoi nuorukaiselle tilaisuutta ansaita elatuksensa hänen luonansa; äiti koetti puolestaan työllä elättää itsensä ja nuorempaa veljeä, kun hän tuli sairaaksi ja melkein oli kuoleman kynsissä. Nuorukaisella ei ollut penniä, jolla hän voi hankkia hänelle lääkkeitä ja apua. "Voi", lopetti hän kertomuksensa, "Minulla ei ollut rohkeutta käydä meidän tuttaviemme luokse ja pyytää heiltä apua. Rikkaat ovat kovasydämmisiä; köyhät, jotka tahtoisivat auttaa, eivät voi. Sentähden —"
Washington oli syvällä liikutuksella kuunnellut nuorukaisen kertomusta. Hänen sydämmensä sanoi hänelle: se on tosi — se ei voi olla valheen ääni, joka niin puhuu.
"No; kerro enempää", sanoi hän lempeästi.