"Mahdotonta!" sanoi poika, kummastuneena.
"On, lapseni", vastasi äiti, "ja hän on myös oikea sielunlääkäri. Voi kuinka rakkaat ja lohduttavaiset hänen sanansa olivat! Tuolla on lääkelista, jonka hän on kirjoittanut."
Hän osoitti pöydälle, jossa kirjoitettu paperi oli. Hämmästyneenä riensi nuorukainen pöydän luokse, luki mitä vieras oli kirjoittanut ja rupesi vapisemaan.
"Äiti", huusi hän, "ei se ole mikään lääkelista; kuule!"
Ja hän luki nyt ääneen rahannostokirjan suurelle summalle. Ilosta vavisten nousi nyt äiti istuilleen tilallansa.
"Allekirjoitus, poikani, allekirjoitus?" huusi hän.
"Yrjö Washington, Yhdys-valtain presidentti", lukee nuorukainen.
Silloin vaipuu äiti taintuneena takaisin. Poikien onneksi, jotka luulivat äitinsä kuolleen, tulee lääkäri, ja hänen onnistui kohta saada sairas eloon. Myöskin hän lukee syvällä liikutuksella rahannostokirjan, jonka Washington oli kirjoittanut.
Jalo Washington ei kuitenkaan antanut asian jäädä siihen; muutamien päivien kuluttua tuli hän takaisin ja huomasi ilokseen lesken olevan paranemaan päin. O, kuinka kiitolliset olivat! Kuinka hän tunsi itsensä liikutetuksi, kun lapset tarttuivat hänen käsiinsä, suutelivat niitä ja kastelivat niitä kyynelillään. Hänellä oli vielä enemmän ilahuttavia sanomia antaa heille. Hän oli hankkinut vanhimmalle pojalle paikan tunnetun kauppamiehen luona ja nuorimmalle oli hän valmistanut pääsyn muutamaan maan parhaimpia kouluja. Asiain näin asettuen saattoi leski elää jokseenkin huolettomasti vähissä oloissaan.
Monien tointensa keskellä, joita hänen ylhäinen virkansa tuotti muassaan, oli Washingtonilla kuitenkin aikaa tiedustella turvanalaistensa tilaa ja edelleen pitää huolta leskestä, jota hän tekikin uskollisesti, kunnes vanhin poika, joka syystä oli voittanut esimiehensä täyden luottamuksen, oli päässyt siihen tilaan, että hän kunnollisesti voi pitää huolta äidistään ja nuoremman veljensä kasvatuksesta ja tulevaisuudesta.