Nyt astui keisari hänen sänkynsä luo, koetti hänen valtasuonensa tykytystä, kirjoitti joitakuita sanoja paperille ja pani sen kamiinin päälle.
"Tässä on reseptini", sanoi hän; "minä toivon heti saavani kokea lääkkeeni auttaneen."
Hän ojensi kädellänsä jäähyväisiksi ja oli silmänräpäyksessä poissa.
Hetkisen kuluttua tuli vanhin poika takaisin, ollen hänen seurassaan todellinen lääkäri. Hän kertoi äitillensä kohtauksensa vieraan kanssa kirkon luona.
"Mutta täällä on jo ollut lääkäri", sanoi sairas ihmetellen; "tuossa on hänen reseptinsä."
Poika otti paperilapun ja luki sen.
"Ah, mamma, se on minun tuntematon hyväntekijäni. Keisari antaa meille eläkerahan. Kuuleppas vaan mitä tässä seisoo:"
"Hyvä rouva! Teidän poikanne, jonka onnellinen sattumus on lähettänyt eteeni, on kertonut minulle, että te olette erään urhollisimpien upseerieni leski. Puute, jonka omaksi te olette joutuneet, on kokonaan ollut tuntematon keisarille. Siis ette saa häntä syyttää vääryydestä. Hänen on sangen vaikea tietää kaikkea mitä hänen pitäisi saada tietää. Mutta nyt, koska hän on saanut asiasta selvän, on hän hankkiva teille apua, niin paljon kuin hänen voimansa myöntävät, ja toimittava varoja lapsienne kasvatukseksi. Rahastonhoitajani on saanut käskyn piirtää nimenne eläkerahainnauttijain listaan. Josef."
Köyhän perheen kiitollisuus ja ilo oli rajaton. Lääkäri tunsi itsensä syvästi liikutetuksi ja pyyhkäsi kyyneleen silmästänsä.
Ja keisari Josef? Hän taisi tänä iltana sanoa niinkuin Titus kerran sanoi: "Minä en ole tuhlannut päivääni."