Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää,
Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää,
Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat,
Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen,
Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden;
Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,
Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän,
Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän,
Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon
Satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on.
P. Cajander.
Kaupin linna.
Uljaasti Kauppi herra ratsastaa linnastaan,
Ja poikasensa pieni on hällä seurassaan.
Kullasta loimet loistaa ja ohjat orhien,
Hopeakengät hohtaa jaloissa ratsujen.
Mut rautaportti raskas se kiinni kumahti,
Ylt' ympäriltä kaiku etäältä vastasi.
Ja jouluaamun tähdet taivaalla kimaltaa.
Kun Herran temppelille näin Kauppi matkustaa.
Vaan kummun alla Kauppi katsahti linnaan päin,
Ja riemu huulillansa hän haastelevi näin: