Jo luonto, kuljettua kesä-illan,
Yövaipan ylleen oli heittänyt
Ja liepeellänsä Hämeenlinnan sillan
Himmeesen varjohon jo peittänyt.
Sill' yksin seisoin, silloin nuorukainen,
Seuduilla näillä vieras, matkalainen.
Kun katselin siell' luonnon ihanuutta,
Outoihin vaivuin ajatuksihin,
Hempeetä kesä-yön mä hiljaisuutta
Sydämmin ihaelin sykkivin.
Siell' oli näky mitä ihaninta.
Maa tyyni oli, tyyni järven pinta.
Vaan mikä tuolla luonnon suloutta
Jylhällä muudollansa varjostaa?
Se kohoutuen kohden korkeutta
Ylpeesti ympärilleen katsastaa.
Syvästi järveen kuvauu sen muuri,
Sisässä maan kuin oisi sillä juuri.
Hengille luonnon liekö hennommille
Se peljättävä, paha kummitus?
Inhottavalta tuntuneeko sille
Yörauhassansa seudun kauneus,
Kun uhaten näin katsoo kaikkialle,
Järvelle, maalle sekä taivahalle?
Ei, hengeksi sen mieleni vaan houraa,
Olento on se tosi itsestään.
Se muistuttaapi miestä rautakouraa,
Jok' ennen voimakkaalla kädellään
Sen rakensi ja nimess' uskon uuden
Sen kautta sorti Hämeen vapauden.
Ei ihme, että tätä miettiessä
Povessa tunsin tunteen katkeran:
Myös syntynyt mä olen Hämehessä
Ja synnyinmaana sitä rakastan.
Ken orjuuteen ja sortoon sitä sallis,
Jok' ain' on ollut sydämmelle kallis?
Näin miettiess' en huomannut ma aamun
Taas taivaan kannelle jo astuneen,
Kun jylhältä näin linnalt' öisen haamun
Ja synkeyden kaiken kadonneen.
Se kirkastunna seisoi aamukoissa
Ja peljästys kaikk' oli siltä poissa.
En peljästystä luonnossakaan muussa
Sen lähellä mä nähnyt ollenkaan.
Pelotta lintu likimmässä puussa
Ilolla lauloi aamulauluaan.
Ja itse jylhiin linnan räystähissä
Näin pienen pääskysen mä pesimässä.
Mielestä haihtui haikeus; nyt vasta
Ma muistin, aamukoissahan sen näin,
Ett' uskon sätehet se taivahasta
Johdatti kerta Hämeesenkin päin,
Ja poistaessaan meiltä pakanuuden
Ehk' ankarast', toi oikeen vapauden.
Maamiehen kun ma kuulin sitte siellä
Kulkeissaan työhön riemull' laulavan,
Yömatkan päästä matkamiehen vielä
Kun tervesnä näin tietään kulkevan,
Niin vielä muistin, pait sen muinaisuuden,
Sen suojaks' olevan maan rauhaisuuden.