Mut miehet reippaat, sorjat
Ja liukkaat Limingan,
On taistelussa norjat
Ja uljaat ainian.
Vaan odotus ei työnä
Heill' ole kauankaan.
Jo vouti talviyönä
Myös rientää Kokkolaan.
Ja Krankan joukkokunta
Nyt verileikin saa,
Ja hurmevirrat lunta
Lämpöiset sulattaa.
Ei Nuijajoukko taivu,
Saa vouti tappion:
Ken verihins ei vaivu,
Hän pyrkii pakohon.
Pakohon hevosensa
Myös vouti käännättää,
Kun hänen rinnallensa
Jo Krankka ennättää.
Ei vastustus nyt auta,
Hän Krankan vanki on:
"Nyt ilkitöistäs hauta
Sun perii, kunnoton.
"Mut ennen kuin mä sulle
Kaikk' kostan konnantyös,
Sä turkkis anna mulle,
Se hyv' on talviyöss'."
Hän turkin hältä riisti
Ja yllens puki sen.
Se oli pulska, siisti,
Mut turmiollinen.
Sill' urhot innossansa
Jo vainoo uhriaan:
"Tuoll' on hän, turkissansa
Hän kyllä tunnetaan."
Ja käsivarret tuimat
Aseita heiluttaa,
Ja sivallukset huimat
Miest' uhkaa uhkeaa.