Poika repaleissa vallan
Saloss' yksin kuljeksii.
Hongat, kuuset huminallaan
Häntä täällä tervehtii.
Pieni mierolainen aina
Yhä rientää eteenpäin,
Eipä murhe mieltä paina,
Rallatellen laulaa näin;
"Hopsis jalat! Väsymystä
Tunnetteko? Talohon
Kohta päästään, siellä kystä
Minulleki kyllin on.
"Hongat, kuuset, vaiheitani
Tahdotteko tietää te?
Kuulkaa, tässä kulkeissani,
Nyt mä teille kerron ne!
"Aina muistan riemuin vielä
Isän armaan mökkiä,
Viisi meit' ol' lasta siellä,
Vanhin niistä olin mä.
"Muistan kuinka kotikaski
Tähkäpäin jo kellerti;
Noro hallan irti laski,
Julma viljan runteli.
"Talvi tuli, loppui leipä,
Petäjäistä syötihin —
Äitiin tarttui tauti, veipä
Hänet kohta hautaankin.
"Häntä multaan saatoin, itkin
Haudallaan ma hetkisen.
Kyynel poskipäätä pitkin
Vieri, jääksi hyytyen.
"Siitä asti tepastellut
Olen mieron tietä ain'
Jopa sulle kertoellut
Olen, metsä, muistelmain.
"Hopsis, jalat, joutukaa jo
Muuten yövyn korpehen.
Varjot synkät lankeaa jo,
Tuolla päivä laskeiksen." —