Wäinö.
Munkazcy.
Hän istui istuimella,
Oli taitehen kuningas.
Ken sai hymyn, lauseen hältä,
Oli ainiaks onnekas.
Hän istui ja vastaan otti
Jumaloivien suosion —
Ja maailman ääret kaikui;
Munkazcy on verraton!
Ja vihdoin päätti hän tehdä,
Mi tehty on kerta vaan:
Hän päätti Kristuksen luoda
Ristillehen uudestaan.
Ja ristinpuussa jo rippui
Rakas Herramme tuskissaan,
Kyljestään verta jo tippui;
Vaan vait Hän ol' yhä vaan.
Ja pääkin jo kallistuupi
Ja kuolo jo lähenee —
Vaan Kristus se ristin päällä
Yhä vieläkin vaikenee.
Munkazcy se silloin sieppaa
Taas pensselin pivohon —
"Mun Herrani täytyy myöskin
Sanoman: Se täytetty on!"
Ja huulet jo liikkuu, liikkuu —
"Nyt huuda jos milloinkaan!"
Munkazcy niin kiljahtaapi;
Ja vaipuvi lattiaan.
Ja päivät ja yöt Munkazcy
Nyt valvoo ja vuottelee —
Munkazcyn Kristus se ain vaan
Ja ijäti vaikenee. —