Todellisuus ja kuvittelu ovat aina minua vanginneet. En voi milloinkaan lakata niitä toisiinsa sekottamasta. Ne seuraavat minua keräten tieni oheen pelottavia voimia, joille en voi selkääni kääntää. Ei auta muu kuin kääntyä päin, selvitellä ja eritellä, taruilla ja kertoa.
Julkisuuteen astuminen ei ole kuitenkaan alunpitäen lähtenyt minun puoleltani vapaaehtoisesti. En ole koskaan ajatellut tulla "kirjailijaksi".
Jouduttuani Tampereelle tulin suureen elämän myllyyn. Olin siellä yhteen aikaan viidessä yhdistyksessä joko sihteerinä, puheenjohtajana tai muuna toimijäsenenä, oikein "populaari" henkilö, kuten sanotaan. Jouduin väkisinkin paljon tekemisiin ihmisten kanssa ja tulin kurkistaneeksi yhteiskunnan soppiin ja salonkeihin, verranneeksi ja — niin, kaikki tuo vaikutti minuun kuin lapsena Lähdekorven saukko. Jouduin ensin kauhuihini enkä sitten enää voinut kääntää näkemälleni selkääni. Tutkistelut syistä, mahdollisuuksista kiertyivät eteeni, veivät rauhani päivillä, uneni öillä. Luulin olevani sairas ja hermostunut. Olin kuitenkin nuori, ja kaikenlainen sairaus oli minulle aivan tuntematonta. En siis takertunut siihen, sillä voittamaton työinto pakotti yhä uusiin ponnistuksiin selvittää elämän arvotusta. Silloin antauduin kirjoittamaan itselleni, ensin salaa illoin, sitten yhä kiihkeämmin työkseni. Sepitin kertomuksia, sillä ihmiset ja luonteet elävöittyivät mielessäni kirkkaina.
Toimittaja Viljakainen sai kerran käsiinsä sellaisen tarinan ja alkoi kysellä. Hän puhui lehdestään, ja eihän siinä sitten muu auttanut kuin julkaisu. Ja niin ne ovat sittemmin tulleet minunkin kuvitteluni ja näkemykseni maailmalle.
Syistä, miksi kirjoitan, en voi julkisuudessa loruella. Luonnollisesti on minulla, niinkuin useimmilla, omat persoonalliset vaikuttimeni, ristiriidat, jotka elämä syövyttää sielua ahdistaviksi ja tuskaa tuottaviksi voimiksi, tunne-elämä, joka toisinaan pyrkii ylivoimaiseksi ja kohtalokkaaksi. En voi kuitenkaan niihin sellaisinaan kajota. Kaikenlainen itsensä kiduttaminen ja tunnetuskiin vaipuminen taiteellisella lennolla ja persoonallisuuden sinetin suojassakin on minulle vastenmielistä. En pyri julkisuuteen itseni vuoksi, ja uskon, että ainoastaan se, mikä minussa on terveen elämän jumaloimista ja haltioittamaa, voi muidenkin mieltä kiinnittää.
Selma Anttila.
Kaarlo Atra.
Ensi alkeeni kirjallisella alalla.
Ryhtyessäni muistelemaan ensi alkeitani "kirjallisella alalla" muistuu mieleeni, että vuosien kuluessa useinkin olen nähnyt arvostelijain kertovan lukijoilleen, että minä muka siirryin paletin äärestä kirjoittelemaan. Asian laita on kuitenkin oikeastaan päinvastoin. Ja toiseksi en vielä tänäkään päivänä ole "paletin äärestä" minnekään siirtynyt enempää kuin ennenkään, vaikka en myöhemmin olekaan julkisuudessa maalarina esiintynyt. — Mutta jo paljoa aikaisemmin kuin olin edes palettia kädessäni pitänyt, olin kirjoitellut.
* * * * *