Jo neljännentoista vuosisadan alussa, kuningas Erik kolmannentoista hallitessa, koeteltiin kääntää Lappalaisia kristinoppiin; mutta tämä ei näy tapahtuneen erityisellä innolla ja menestyksellä. Vasta Kustaa ensimäisen aikana alkoi käännytystoimi suuremmalla voimalla, ja Kaarlo yhdeksäs rakennutti Lapinmaahan monta kirkkoa ja kaikenmoisia laitoksia niiden Lappalaisnuorukaisten kehotukseksi, jotka mielivät lukea itsensä papiksi Upsalan yliopistossa. Kirkollisasiat ovat järjestetyt samaten kuin Ruotsissa yleensä, niin että jumalanpalvelusta pidetään joka sunnuntai. Koska seurakunnassa on sekä Ruotsalaisia että Lappalaisia, täytyy jumalanpalvelusta toimittaa molemmilla kielillä, jonkatähden kaikki Lapinmaan papit ovat velvoitetut osaamaan niin ruotsia kuin lapin kieltä.
Tukholman asema.
Tukholma tarjoaa mereltä tulijalle monenmoisia näköaloja. Mannermaata tulija ei ensin heti näe. Harmaat, paljaat ja vaahdon ympäröimät kalliot tervehtävät ensin rantaan lähenevää; mutta niillä ei ole mitään tulijalle tervetuliaisiksi tarjottavaa, ei edes sammalkouraa, sillä vesi on ne aivan alastomiksi huuhdellut. Näiden takana seisoo pari majakkaa heitä osoittamassa. Mutta pian kiiruhtaa myös eläviä tien osoittajia: luotseja. Saaristojen, luotojen, isojen selkäin ja kaitaisten salmien lävitse johdatetaan laiva viimein satamaan. Mutta koko tämän matkan muuten vaihteleva ympäristö näyttää matkustajalle vaan paljasta köyhyyttä ja kolkkoutta. Saarien rannoilla ei nähdä tuskin ainoatakaan kasvia, ei mitään viheriäistä; ainoastaan alastomia kallioita, jotka seinäin tavalla vedestä kohoutuvat. Vesi on näiden sivut niin silitellyt, ett'ei ruoho-mätäs, vielä vähemmin mikään kasvi ole niissä sijaa saanut. Niiden harjoilla kasvaa kuitenkin muutamia honkia; mutta nekin ovat tuulien ja myrskyjen piinaamisen tähden pieniksi jääneet. Voidakseen tuulien tuudituksia kestää, on niiden paras mehu ja kasvivoima juuriksi juosnut. Ne käärmeen tavoin kallioiden koloissa kiertelevät, ja missä joku kolo on ollut, sinne ovat ne kokeneet kätkeytyä. Juurien vieruksilla on sattumuksesta hiukan ruokamultaa pysähtynyt; sianpuolamet ja katajapensaat käyttävät sitä ravinnokseen. Tuskin minkäänlaista eläintä täällä tavataan. Muutamat kalalokit kirkuen kiitelevät niiden yllä ja ehkäpä joku sorsakin niiden salmissa soutelee. Siellä ja täällä nähdään joku kalastajankin mökki, muutamia vuohia kallioita kapuavan, taikkapa joskus isoimmilla saarilla muuan laiha lehmä, joka kanervikosta kokee einettänsä etsiä.
Me lähestymme kuitenkin mannerta. Köyhyys näyttää nyt vähemmän vaivaavalta. Taampaa näkyy jo metsiä; muutamia lehtipuita puikahtelee myös esiin; jonkun herrastalon valkoinen kivirakennus kuvastuu vihannalla pohjalla; paikka paikoin ympäröi niitä ruohovyöhykkeet ja osottavat ett'ei vesi ainoastaan kiveä niissä huuhtele.
Meri ei kuitenkaan ole tarjonnut niin jylhää näköalaa kuin maa. Valkoiset purjeet ovat kaikkialla liehuelleet. Mitä etemmä ehdimme, sitä tiheämmässä niitä nähdään. Näillä aluksilla on sama tie, kuin meilläkin. He aikovat Tukholmaan, ja viedä sinne sen tarpeita. Me näemme korkeilla halkopinoilla, eli suurilla heinäkasoilla lastatuiden alusten sivuitsemme kiitävän, kalkkivenheiden syvässä kelluvan, siistien purjelaivain ulkomaisilta matkoiltaan kopeina kotiinsa kiiruhtavan. Me menemme kaikki Vaksholman lahteen. Täältä purjehdimme me peräkanaa kapeata salmea "katselmuksen kautta." Tukholma lähestyy. Lyhyesti sanoen joka ainoa kallio nyt vihoittaa; talot ja huvilat kaunistavat nyt kukkuloita eli rantoja, johon maan pienikin lahdelma eli syvennys pistäytyy. Istutuksia on kaikkialla; pienet kyökkipuutarhat karviaismarja-pensaineen ja mansikkamaineen näyttävät niin houkuttelevaisilta, meheviltä ja hupaisilta; tuulimyllyt, joita emme ennen nähneet, viuhtavat myös nyt ilmaa. Perämies liikauttaa peräsintä: laiva kiertää erästä niemekettä, ja nyt avautuu näköala, kauneimpia, mitä tahdotaan nähdä. Oikealla, kaupungin ja maaseudun välille pistäytyy puolikätköinen, molempain luontoinen ja viehätyksellinen paikka. Se on Eläintarha. Vasemmalla kohoutuvat n.s. etelävuoret, ja takaa näkyy tiheä mastometsä ja kaupunki huoneineen, palatseineen ja tornihuippuineen.
Jos taas kaupunkia lähestytään länsi- eli Mälarin puolelta, tarjoaa vesi ja maa samanlaista vaihetusta; mutta kaikki täällä on viehättävämpää, rikkaampaa, kuin saaristossa. Mälari on luonnon ihanuuksista rikkain järvi Ruotsissa. Sen kristallinkirkkaasta vedestä kohoutuu lukemattomia lehtopukuisia saaria ja saarekkeita. Siellä purjehtii kuin puistossa.
Matkustaja, joka on useissa kaupungeissa käynyt, huomaa Tukholmassa ja sen ympäristössä niiden kuuluisampain kanssa monta yhtäläisyyttä. Hän on esim. täällä huomannut Konstantinopolin penkereitä,[7] Edinburg'in kuuluisia kallioita, Geneven järven ja Venedig'in kaivannoita. Yhtä ihanoita näköaloja matkustajan eteen leviää myös Tukholmasta katsellen, kuin sinne mennessäkin. Vaikka mille kukkulalle täällä noustaan, nähdään sininen vedenpinta lahtineen yltäympäri; vuorten jyrkkiä, paljaita seiniä, eli lehdoilla vihannoittuja rinteitä; vedenpintaan kuvastelevaisia palatseja, pieniä hupaisia huoneita ja ränstyneitä mökkejä. — Muiden vanhain kaupunkien kanssa Tukholma kilpailee rakennusten vaihtelevaisuudessa. Kaikki kadut eivät ole suoria eikä leveitä. Kaupungin vähitellen kasvaminen voidaan nähdä. Se oli ensin nykyiseen n.s. kaupunkiin ahdistettu. Rauhalliset porvarit, jotka muurien sisällä turvaansa etsivät, alkoivat täällä kaupitella ruokatavaroitaan, ulkomaalaisia kankaitaan, eli takoa haarniskoitaan, silitellä kultavitjojaan, pohjailla kenkiään eli ommella nuttujaan samalla, kuin raskaat rautapukuisten sotamiesten askeleet ympäristöä kai'uttivat. Rakennukset täällä ovat kuin yhteen sullotuita, ahtaita ja korkeita. Kaupunki muuttui pian liian pieneksi, väkiluku, liike ja tilan tarves kasvoi. Hengelliset olivat jo aikoja sitte tästä ahdingosta muuttaneet. Useimmat Tukholman kirkot ovat muinaisia luostari-kirkkoja. Niiden ympärille kihermoittiin asumaan. Isoisten palatseilla ei kaupungissa tilaa ollut. He rakensivat kankaille, pienemmät seurasivat heitä. He tahtoivat myös olla mukana. Niin lisäytyi kaupunginosia ja katuja. Nyt, kun pienetkin ovat suuriksi tulleet, rakentavat he itsekseen, anastavat yhden paikan toisensa perästä; muinoiset isoiset saavat seurata perässä, niin hyvin kuin voivat.
Tukholman linna.
Niinkuin Tukholma ylimalkaan asemansa puolesta on maailman merkillisimpiä kaupunkeja, on Tukholman linnakin maailman ihanimpia rakennuksia. Sillä ei ole korkeita valleja eikä syviä hautoja, ei upeita muureja eikä lujia torneja, jotka sen tekisivät mainioksi, vaan se vaikuttaa syvästi katsojan mieleen ja herättää hänessä kunnioituksen tunteita yksinkertaisen suuruutensa kautta. Jos etäältä katselemme tätä linnaa, näyttää se matalalta, sillä se on niin avara. Mutta asetuttuamme sen juurelle, huomaamme oitis, että se on kirkontornin korkuinen. Jos lähestymme Tukholmaa miltä puolelta tahansa, vetää heti huomiomme puoleensa tuo keskellä kaupunkia kohoava linna, monine suurine ikkunoineen ja pitkine muurineen. Ne, jotka ovat paljon maailmaa nähneet, vakuuttavat, että sen näkeminen herättää rinnassa samoja tunteita, kuin suuren Pietarinkirkon katseleminen Roomassa; muutamat menevät niinkin pitkälle, että sanovat sen vaikuttavan katsojaan samaa, kuin jos Niilivirralta Egyptissä katseleisi tuon muinaisen jättiläiskaupungin Theben äärettömiä loistorakennuksia.
Linna on neliön muotoinen, itää ja länttä kohden pistäytyy siitä neljä matalampaa kylkirakennusta. Itäpuoleisten kylkirakennusten välillä on puita ja kukkia kasvava kohonne, niin kutsuttu Logården, jonka ulkosivua rajoittaa marmorireuna, jota kaunistaa loistokukilla koristetut posliiniastiat. Linnan piha on suuren korin muotoinen. Pohjaispuolelta johtaa linnan portille niin sanotut roomalaiset. portaat, joissa ei ole mitään astuimia. Nämät portaat kulkevat linnan koko etusivulla ja mainitaan Lejonanmäeksi, sillä niiden keskikohdalla on kaksi suurta, pronsista valettua jalopeuran kuvaa, jotka seisovat marmori-alustoilla ja ovat Kaarlo XII ajoilta.