Kun astumme eteläiseen portinkäytävään, tulemme mahdottoman suureen porrashuoneesen. Tämän lävitse kulkee pihalta ajotie niin sanotulle linnanmäelle, ja tämän tien kummallakin puolella on kahdet kohtamoportaat, joita myöten päästään linnan ensimmäiseen kertaan. Itäiset näistä portaista vievät linnankirkkoon, läntiset valtiosaliin, jotka molemmat huoneet täyttävät kaksi kerrosta tällä puolella linnaa. Kirkko on komea; yltä yleensä hohtaa kiilloitettu marmori ja kulta.
Valtiosali, joka on kirkkoa avarampi, on Ruotsin suurin ja komein sali. Täällä avaa ja päättää kuningas juhlallisesti valtiopäivät, ja silloin nähdään salin länsi-päässä, muutamia astuimia ylempänä laattiata, hänen puhtaasta hopeasta tehty valtaistuimensa. Tämän kummallakin puolella seisovat kuninkaiden Kustaa II Adolf'in ja Kaarlo XIV Juhanan marmorikuvat. Tässä salissa on myös kruunaustansseja ja muita harvinaisempia hovijuhlia pidetty. Niinkuin jo mainitsimme, on tämä linna maailman ihanimpia rakennuksia. Kaikki on siinä kaunista, suuremmoista ja komeata, mutta missään emme näe liiallisia, turhamaisia koristuksia, vaan kaikkialla, sekä ulko- että sisäpuolella vallitsee sievin kohtuus. — Linnan itäisen kylkirakennuksen edustalla on Kustaa III:n kuvapatsas, jonka on tehnyt tuo kuuluisa ruotsalainen kuvanveistäjä Sergel.
Se, jolle kunnia lankee tämän linnan rakentamisesta, on tuo nerokas Nikodemus Tessin. Hän ei kuitenkaan itse ehtinyt sitä valmistamaan, vaan lopputyön täytyi hänen jättää pojallensa, tuolle loistavan mainiolle kreivi Kaarlo Kustaa Tessin'ille. Tätä linnaa alettiin rakentaa jo kuningas Kaarlo IX:n hallitessa. Mutta kun mainitun kuninkaan ruumis par'aikaa makasi näytevuoteella, hävitti kauhea tulipalo koko linnan, sekä tuon vastaraketun osan että jäännöksen vanhastakin. Töin tuskin saatiin kuninkaan ruumis pelastetuksi. Kaarlo XII:n aikana alkoivat taas nuo monet, pitkälliset sodat, jotka nielivät valtion kaikki varat. Vasta Joulukuussa 1754 valmistui linna siihen määrään, jotta hovi taisi muuttaa sinne. Se on samalla paikalla kuin entinenkin linna. Viimemainitun rakennutti mahtava Birger Jarl, hän, joka v. 1249 perusti Hämeenlinnankin ja pakoitti Hämäläiset kasteesen. Birger Jarl rakennutti nimittäin Stadsholm'in korkeimmalle harjulle suuren pyöreän tornin, jota kutsuttiin nimellä "Kärnan" (ydin).[8] Tämä oli linnan keskus ja sai sittemmin nimen "Tre kronor" (kolme kruunua) sen kupoolissa olevan koristuksen tähden. Itse linna oli soikea, nelisivuinen ja varustettu sekä kulma- että kylkitorneilla; pihoja oli siellä kaksi. Sitä paitsi ympäröitsi sitä suuremmaksi osaksi korkeat ympärysmuurit ja vesikaivanto, jossa laivat voivat kulkea.
Norjan luonto.
Norjan voidaan sanoa sanan täydessä merkityksessä vuorimaaksi, josta suurin osa on tuntureita. Melkein Ruotsin ja Norjan rajalla 69:stä leveysasteesta alkaen kulkee etelään päin vuorijono, joka tosin siellä ja täällä taittuu, mutta joka kuitenkin kokonaisuudessaan sen nimen ansaitsee. Muutamin paikoin kohoaa korkeita kukkuloita, mutta yleensä se ei ole 3,000 jalkaa korkeampi. 62 asteen eteläpuolella tunturi vähitellen alenee Norjan eteläosassa, johonka verrannollisesti isollainen alanko muodostuu. Tunturissa, joka 63 asteen paikoilla kääntyy länteen ja sitte kulkee etelään aina 59:teen asteesen, voidaan kyllä nähdä jälkiä yhtämittaisesta vuorijonosta, mutta pääasiallisesti voidaan kuitenkin tunturia täällä pitää avarana ylätasankona, josta siellä ja täällä kohoutuu korkeita vuoriselänneitä ja kukkuloita, jotka kohoutuvat aina 8-9,000 jalan korkeuteen. Itse ylätasangot, jotka ovat vähän aaltomaisia, ovat joskus 12-15 maatieteellisen peninkulman levyisiä. Niin pitkältä kuin silmä kantaa tässä synkässä ja yksinäisessä erämaassa, jossa villit peurat majailevat, ei nähdä muuta kuin peuranjäkälän j.m.s. kasveja, joiden voittava kellertävä väri antaa seudulle sanomattoman yksitoikkoisen näön. Näillä seuduilla ovat korkeimmat ja jylhemmät tunturistot ja useimmat jäätiköt.
Norjan kaakkoisen osan laaksot kulkevat säännöllisesti pohjaisesta etelään. Ne ovat usein niin kapeita, että joki, joka niissä aina vuorilta tulvailevaa vettä vierittelee, peittää suurimman osan niiden jotenkin tasaisesta pohjasta. Länsirannikolla sitävastaan tunkeutuu meri useissa paikoin syvinä lahtina maahan lännestä itään ja muodostaa täällä n.s. vuonoja, jotka, miten monet itäisemmät laaksotkin, jollakin tavalla voidaan pitää suuren tunturiston rotkoina.
Maan suurin osa on siis suuri ylätasanko, jota erisuuntaiset syvät laaksot risteilevät. Laaksoissa ja niiden rinteillä asuvat useimmat ihmiset, ja harvoin tavataan 2,000 jalkaa ylempänä kiintonaisia ihmisasuntoja. Eipä edes paimentolaistupiakaan, joissa parina kesän kuukautena karjain kaitsijat asuvat, ole säännön mukaan 3,000 jalkaa merenpintaa korkeammalla.
Norjassa on paljo järviä; mutta useimmat niistä ovat hyvin pieniä ja meren pintaa paljoa korkeammalla, niinkuin esim. Gjendin (3,170 j.), Bygdin (3,470 j.); molemmat ovat jotenkin 61 1/2° paikoilla. Useista näistä pienistä järvistä joet juoksevat aivan vastakkaisia suuntia. Tässä suhteessa merkillisin järvi on 1,990 jalkaa merenpintaa ylempänä oleva Lessjöverksvan; tästä järvestä alkaa kaksi jokea, Laagen etelään ja Nauma pohjaan.
Maa suurimmaksi osaksi on hetteiköitä, joista moni voitaisiin viljeltäväksi tehdä, mutta jotka nykyisessä tilassaan pilaavat ilmaston ja tekevät viljan viljelyksen vaaranalaiseksi ympäristössään. Ainoastaan Kristianian hippakunnassa, joka tekee noin 1/4 osan koko maanpinnasta, on aina 54 1/2 m.t. neliöpeninkulmaa rämeitä ja hetteiköitä viljelykselle sopivassa ilmanalassa ja 36 m.t. neliöp. sen yläpuolella. Viime aikoina on ruvettu hetteitä ojittamaan ja kuivaamaan, ja hyöty tästä vuosittain enemmän ja enemmän nähdään.
Vaikka metsät nyt ovat jo hyvin haaskatut, peittävät kuusi- ja honkametsät kuitenkin vielä suurimman osan maata. Eteläisillä seuduilla on myös pieniä tammi- ja pyökki- ja pohjaisissa seuduissa myös koivumetsiä; mutta mitään muita puunlajeja ei Norjassa metsiksi asti kasva.