Euroopassakin on jokia, jotka Rheinin voittavat niin vesijoukkionsa kuin suuruutensakin suhteen, mutta semmoista maan siunauksien, valistuksen hyväintöiden, luonnon ja taiteen ihanuuksien yhdistäjää, kuin muinaisuudesta kuuluisa Rheini on, ei toista ole.
Rheini ei muodosta Juravuorien ja meren välillä ainoatakaan putousta. Se on aina ääriään myöten täynnä: sen vesimäärä ei vuosien vaiheissakaan paljoa muutu. Tämä joki on vilkasliikkeinen kauppatie Alankomaiden ja Schweitsin, Englannin ja Italian välillä. Tätä kulkevaiset laivat ovat eriseuduilla erikokoiset. Basel'in ja Strasburg'in välillä ne kantavat 5-600 sentneriin (1 s. = 100 lb), Baselin ja Mainzin välillä 2,000-2,500, Mainzin ja Kölnin välillä 3,500 ja Kölnin alapuolella 4-6,000 sentneriin. Rheinin alkulähteet lirisevät Schweitsissä, alapää suutelee Alankomaiden nurmikoita. Sen alkulähteitä kiertelee vapaa paimenkansa; sen suupuolella työskentelee vapaat käsityöläiset, meren kyntäjät ja kauppijaat. Schweitsin maa on Alppien, niiden kukkulain ja laaksojen sekamelskaa; Alankomaiden maat ovat alatasangoita ja suoria. Schweitsin vedet virtaavat kolmeen mereen; Alankomaat yhdistävät toisistaan kaukaisten maiden virrat. Schweitsi on Euroopan sydämen eroitettu kanta; Alankomaat ovat monen kansan keskustana, yhdyssiteenä. Tieteellisessä suhteessa Schweitsi on vaan Ranskan tahi Saksan osa. Alankomaalaisilla on oma kielensä ja kirjallisuutensa.
Keskipaikoillaan Saksassa Rheini juoksee pitkän kahden rinnakkaisen vuoren välisen kapean tasangon lävitse ja puhkaisee sitte tämän pohjaispuolella ahtaassa laaksossa vuorisen ylätasangon. Rheinin laakso on koko tällä matkalla paljoa muuta ympäristöään alempana. Tässä jokea voisi sanoa kaivannoksi, joka on kaivettu syvään leveäsen kunnaasen. Vuoret, joiden välitse Rheini juoksee, ovat niiden ylänköjen reunoja, jotka yhdellä sivulla alenevat itään, toisella länteen. Rheinin laakso siis on hyvästi reunustettu; siellä ja täällä sitä sivuavaiset vuoret kuitenkin avautuvat läpikuluiksi.
Rheinin reunustat ja Maas'in seudut ovat Ranskalaisten ja Saksalaisten muinaiset yhtymä-, liittouma- ja sekaannuspaikat. Schweitsissä Saksalaiset ja Ranskalaiset ovat yhtyneet liittovaltioiksi. Rheinin keskipaikoilla he ovat keskenään sen vasemman rantueen omistamisesta taistelleet. Alankomaissa asuu Saksalaisia. Keisari Kaarle suuren aikana Rheinin seudut olivat sen valtakunnan keskuksena, joka Ranskan ja Saksan yhdisti yhden valtikan alle.
Rheinin keskiseudut olivat Saksan päämaat siihen asti, kuin Itävalta ja Preussi rupesivat näiden herruudesta kilpailemaan. Rheinin vasemmalla rannalla on vanhoja kaupungeita, joiden ikä ulottuu aina Roomalaisaikaan asti: Speier, Worms, Mains, Koblens, Bonn ja Köln; itärannalla ja sen likehdällä ovat uudemman aikaiset kaupungit: Mannheim, Karlsruhe, Darmstadt ja Dysseldorf.
Viinimaa.
Trier ja Koblenz kaupunkien välinen Mosel-laakso on 13 peninkulman pituinen ja peninkulman levyinen. Tällä alalla on vähintään 200 asuttua paikkaa: kaupunkeja, kauppaloita, kyliä, kartanoita, linnoja ja luostareja. Näiden kansa elää enimmästi viinin viljelyksellä. Moselin monet mutkat tekevät sen, että rantain kaltavuus aurinkoon verraten on hyvin monenlainen. Tässä esim. on peninkulman eli parin pituinen lahdeke, jonka rannan kaltevuus on suoraan aurinkoon päin. Sen kallioiden laaksoihin auringon säteet siis suorastaan hellittävät ja vaikuttavat paljo viinin kypsymiseen. Laaksossa on jok'ainoa tilkku käytetty viinimaaksi — köynnösten istutukseen. Tämmöisen lahdelman tapaa milloin virran oikealla milloin taas vasemmalla puolella, joen käänteiden mukaan. Nämä, suoraan aurinkoon päin kallistuvaiset rantueet tuottavat parhaat viinilajit, jonkatähden jokainen kokeekin niistä saada edes pienen alueen itselleen. Toiset kallion seinät kallistuvat joko itään tahi länteen. Niillä kasvaa keskinkertainen viini. Lopuksi on täältä suoraan pohjaiseen kallistuvia vuoren seinämiä, joille harvoin, taikka ei ensinkään, aurinko paistaa; ne ovat kylmiä ja siis viinin viljelykselle sopimattomia; kuitenkin nekin tarpeensa löytävät. Niillä kasvaa nimittäin mataloita tammipensaita. Moselin ympäristön asukkaat kuorivat niitä ja myövät kuoret parkitsijoille. Viidentoista vuotisina pensaat kaadetaan ja käytetään yksi osa niistä aitaukseen, toinen osa polttoaineeksi. Monella kylällä tammipensaista on vuotuinen hyvä tulonsa. Nämäkin viljeltävät ovat virran mutkaisuuden tähden milloin virran oikealla milloin vasemmalla rannalla. Ne vaihteleivat tuon tuostakin viehättävien ja hyvästi järjestettyjen viinimäkien ja mehevien niittyjen kanssa.
Vuorten rinteet, joilla viiniä viljellään, ovat jotensakin korkeat. Viinimäki nousee porras portaalta ja aina viimeisellä huipullakin viiniköynnöksiä kasvaa. Näitä päällettäin laitettuja penkereitä sanotaan "käre'iksi". Joskus on 20 ja 30 semmoista penkerettä päällettäin. Ne ovat hyvin erilailla laitellut. Vuoren rinteet ovat nimittäin täynnä ulkonevia kalliokielekkeitä, halenneita ja jyrkänneitä. Semmoisen tasaisen pinnan saamiseksi, johon voi saada viiniköynnöksille tarpeellisen mullan, täytyy usein tehdä isojakin rakennuksia. Joskus kulkee isoja siltoja vihannoitsevien viini-istutusten ylitse kalliohuipuista päävuoreen.
Kaikkialla nähdään kivisiä holveja korkeille pylväille nojautuvan. Nämä ovat viinimäen kannattajia. Virran rannasta vuoriportaat nousevat sen korkeille kohdille. Usein tämä vaivaloinen vuorelle kiipeäminen kestää tuntikausia. Moselin jyrkän ja kallioisen vastakkainen ranta tavallisesti on aukea ja alhainen. Näillä silloin pellot, niityt ja asuinhuoneet ovat. Viinimäen omistajalla, nimittäin, pitää olla pieni niitty ja laiduin sarvikarjalleen, ja jos mahdollista, vähä pelto- ja puutarhamaata. Näin osa heidän viljelyksistään, nimittäin viinimäet ja tammipensaat, on virran yhdellä, toinen osa toisella puolella. Sentähden venhe viinin viljelijälle on yhtä tarpeellinen, kuin rattaat ovat maanviljelijälle. Elonaikana täytyy, näet, joko rypäleet eli heinät, tammet eli vilja viedä virran ylitse. Suuri on se vaiva, jonka viinin viljeleminen ihmisille tuottaa. Elonajasta elonaikaan kestää työ taukoamatta. Talvet päästään kaivelee viininviljelijä vuoren rotkoista liuskakiviä, survoo ne hienoksi ja sitte ne ripistelee istutuksille. Nämä pitävät maan tuoreena ja lannoittavat. Tätä paitsi pitää, jos ilmat vaan myöntävät, viinimäkien muureja laittaa, kallioita paikata ja pönkittää. Kevääsin heidän täytyy pystytellä salkoja, joiden ympärille viiniköynnökset kiertäilevät sekä maata muokata ja lannoittaa. Ja täällä ei voi lantaa vetää isoilla rattailla, vaan on se vuorelle vivuttava vähitellen. Maanviljelijän tarvitsee kesällä ainoastaan katsella miten viljat kasvavat, kukkivat ja tähkivät; viinin viljelijä sitä vastaan ei vuosikauteen saa köynnöksiään katseestaan jättää. Heti, salkojen pystytettyä ja maan muokattua, ovat vanhat köynnökset pois hakattavat. Maa on aina kuohkeana pidettävä, että siihen valo, lämpö ja vesi paremmin ottaisi. Viinin viljelijän täytyy siis vielä kesälläkin maataan kohotella ja poistaa sieltä kaikki liiat taimet. Nämä ovat isoimmat ja säännöllisesti esiintyväiset työt.
Näiden lomissa on myös pienempiä töitä tehtävänä: repeytyneiden oksain sitominen, rikkaruohoin kitkeminen j.m.s. Suuret vaivat tuottavat myös usein tuulien ja veden tuhotyöt. Sade synnyttää usein rajuja puroja, jotka vievät vuorten rinteille kannetun maan — kokonaiset peltotilkut — alas laaksoihin. Näin nämä ihmisraukat joskus löytävät kaikki suurella vaivalla vuorelle raahaamansa kivisoran ja maan, jonka huolellisesti siellä pellollensa ripistelivät, vuoren juurelta, naapurinsa maihin yhdistyneenä vesiajona.