Kreikkaan maan, samoin kuin muidenkin samalla leveysasteella meren rantamaiden ilmanala, on monessa suhteessa hyvin mieluinen ja sopiva, ja vaikka talvella sataakin lunta joka paikassa, ovat ankarat sateet kuitenkin tämän ajan varsinaiset tunnusmerkit; ne alkavat Lokakuussa ja kestävät aina Maaliskuuhun, jopa joskus Toukokuun alkuunkin, jolloin kesä rasittavine kuumuuksineen tulee. Ainainen pilvetön taivas hymyilee silloin pään päällä; mutta tämä on murheellinen hymyily, jolla taivas tarkastelee hikeä tippuvia alamaisiaan. Sade ei virkistä maata tänä aikana; kuivasta pakahtunut maa halkeilee kaikkialla ja kukat juureen asti kuivavat. Vuoret ja laaksot poltetuilta näyttävät tänä kamalana kuivuuden aikana.
Kreikkaan maalla tapahtuu jotenkin usein maanjäristyksiä, joka ei olekaan kummallista, koska voimalliset vulkaaniset (tulivuoriset) voimat täällä maan alla askaroivat. Historia kertoo myös useista uusista saarista, jotka merestä ovat kohonneet, kuin myös vanhoista sinne hukkuneista, sekä monenmoisista maan muodon muutoksista.
Polttava Sirokko ja pohjaisesta puhaltava Bore ovat peloittavimmat tuulet. Tuuliaispäät ovat hyvin tavallisia.
Yleisesti Kreikkaan maalla olo tuottaa monta muuta, kuin nyt mainittua vastusta. Lukuisat syöpäläiset hävittävät paljo siitä suloisuudesta, josta maa on niin rikas. Päivän rasittaman kuumuuden vaivaamana, ei ihminen saa yölläkään rauhaa. Jokainen sauma on täynnä luteita, jotka kirppujen ja muskittien kanssa laumoissa käyvät nukkuneen kimppuun. Vanhoissa huoneissa on vielä lisäksi skorppiooneja lämminnä vuoden aikana. Kesäöinä asukkaat tavallisesti asuntonsa jättävätkin ja muuttavat niiden edustalle paljaan taivaan alle nukkumaan.
Merikylpy Kreikkaan maalla ei ole yhtä voimistuttavaa ja suloista kuin Pohjan- ja Itämeren aalloissa. Tässäkin, ennenkuin voidaan alussa tunnettu vastenmielisyys karttaa, on harjauduttava. Polypimäiset syöpäläiset, kahdeksane pitkine, päästä lähtevine häntineen kiertäytyvät jalkoihin ja voivat helposti viedä ahventen maailmaan sen, joka uskaltaa vähänkin etäälle merelle. Piikkiset meri-siilit peittävät pohjan ja haavoittavat pahoin sen jalan, joka uskaltaa pohjaan painua. Hyytelömäisiä, läpikuultavia, lapsen pään kokoisia olentoja, joita ei eläimiksi luulisikaan, ellei tuntisi niiden liikkumista, ui suurissa parvissa veden pinnan alla ja vaikuttaa syyhyviä, kipeitä rohtumia niihin ruumiin paikkoihin, joihin ne koskettavat.
Athena, valtakunnan pääkaupunki, kuuluu niin sanottuihin ihmisyyden valistusseutuihin, joiden hyöty ei koskaan häviä, vaikka nykyisyys kuinkakin muinaisuutta pimentäisi. Kaupunki säilyttää vielä monta muinaisuuden jäännöstä, muun muassa jyrkällä kalliolla kohoutuvan Akropolis'in Parthenon propyleer'ineen[37] y.m. Nykyajan matkustajan melkein täytyy meritse Athenaa lähestyä: joko Morean ympäritse taikka Korfulta, Korinton viereisen niemekkeen poikki, tahi Pireus'en kautta. Viime mainitulla tiellä kohtaa hän lumipeittoisen Parnasson ja sitä ympäröitseväin vuorten, Akropolis'in kukkulan ja kaupungin koko ympäristön ihmeellisen kuvataulun. Kirkkaina päivinä Parthenon pylväät kilpailevat valkoisuudellaan Parnasson lumen kanssa. Täällä oppii tuntemaan miten ja minkätähden vanha Athena aaltoja hallitsi.
Hyvästi raketusta Pireuksesta vie rautatie mallikkaasen Athenaan, jonka vanhin osa vieläkin näyttää köyhältä Itävaltalaiselta maakaupungilta. Tätä osaa rajoittaa vähän paremmin rakettu Slavilais-Saksalaiselta näyttävä osa, jota taas kolmas, uusin ja leveäkatuinen sekä komea-rakennuksinen osa seuraa.
Kreikkalaiset.
Niiden monien myrskyjen jälkeen, jotka kahdentuhannen vuoden kuluessa ovat Kreikkaan maata kohdanneet, on silminnähtävänä, että sen nykyiset asukkaat eivät voi olla vanhain Kreikkalaisten jälkeläisiä. Ne ovat ennen sekoituskansa. Paitsi uusia Kreikkalaisia, tapaa siellä Albanilaisia, eli Arnautilaisia; vielä n.s. Frankkilaisia[38], suurimmaksi osaksi Bairarilaisia. Juutalaisiakin Kreikkaassa on hyvä joukko.
Kreikkalaiset eivät ole erittäin pitkiä eikä paksujakaan, mutta jänteviä ja kestäviä. Kansa on jotenkin kaunista, mutta ei niin ihanaa, kuin sitä kehutaan. Naisten kukoistusaika kestää vaan muutaman vuoden, ja niiden kauneimmat usein pian muuttuvat todellakin rumiksi olennoiksi. — Kansan ravinnokset ovat jotenkin yksinkertaiset. Kreikkalainen on hyvin kohtuullinen. Ilmanalan suhteet ja kansan alhainen sivistys tekee sen, että kansalta puuttuu paljo semmoisia tarpeita, joihin keskisen Euroopan kansat ovat tottuneet. Muutama öljymarja, pari sipulia eli salaatin kortta on Kreikkalaiselle usein kylliksi. Kahville ja tupakille antaa hän ison arvon. Vuonanliha on melkein ainoa lihan laji, joka voi tulla kysymykseen. Viime aikoina on kuitenkin Euroopalaiset elämäntavat tännekin koteutuneet.