Tähän asti ilmoitukset olivat menneet Euroopaan jotenkin hyvin, mutta tästä alkain ei tiedetty matkueen kohtalosta mitään. Sentähden asia alkoi jo todellisesti huolettaa, varsinkin sitte, kun Amerikalaiset valaiden pyytäjät kertoivat, että he Lenan itäpuolella olivat nähneet ison höyrylaivan jäässä kiinni. Asiaa harrastavainen Venäläinen, laivan varustaja Sibiriakoff päätti siis Toukokuussa 1879 Beringin salmen kautta lähettää höyrylaivan "Nordenskiöld" Vegaa etsimään.
Se hämäryys, jossa matkue maailmalle oli, haihtui viimeinkin Nordenskiöldin, Marraskuun 25 p:nä 1878 lähettämällä kirjeellä. Se ilmoitti Vegan todellakin olevan 67° 6', pohjaista leveyttä ja 173° 15' itäistä pituutta, (Greenwichistä) kohdalla jäässä — siis tuskin 200 kilomeetterin päässä Beringin salmesta.
Vegan talvipaikka, jossa näiden rohkeiden retkeilijöiden täytyi viettää 294 päivää kiinni jäätyneen laivan ahtaissa huoneissa, on Beringin salmen pohjaisimmassa osassa. Nordenskiöld luuli jääsuhteista voivansa päättää, että, jos he olisivat voineet talvipaikalleen keritä kolmea päivää ennen, niin he olisivat esteettä päässeet Beringin salmen lävitse. Mutta näin vähän ajan tähden hänen täytyi siihen jäädä kokonaiseksi talveksi. Ajan hän käytti kuitenkin tarkkaan taroon: seudun luonnon y.m. suhteiden tutkimiseen. Muutamat matkueen jäsenistä tutkivat seudun kieltäkin. Kesällä 1879 lennätti Japanista lähetetty sähkösanoma viimeinkin maailmalle ilosanoman Vegan vapautumisesta.
Näin Vega-matkue oli suorittanut sen tehtävän, joka vuosisatojen vaivat oli hukkaan vienyt. Matkueen tiedemiehet runsailla kokoelmilla ja kokeilla varustettuina käänsivät sivistyneen maailman huomion Pohjaisjäämeren ja sen seudun luonnon suhteisin. Tämä matka on myös todistanut, että vanhat käsitykset Siperian sydänmaista, joissa ainoastaan kylmä isännöi ja Venäläiset pahantekijät orjuuteen nääntyvät, eivät ollenkaan todellisuudessa paikkaansa pidä. Tästä äärettömästä maasta, jonka avaruus on noin 1 1/2 Euroopan alaa, on suuri osa samalla leveysasteella kuin keskinen jopa eteläinenkin Euroopa, ja jossa sarvikarjat, viljat ja eteläisessä osassa viinit ja etelän hedelmätkin menestyvät. Siperian tähän asti oleminen sivistyneen maailman ja keskusliikkeen ulkopuolella ei ole maan tuottamattomuuden, vaan sen suuren kaukaisuuden syy; sillä ei meritse eikä maitse ole sinne voitu Euroopan yhdyselämään johtavaa liikettä saada. Jäämerta on varsin vähän kulettu — senkin vähän kalastajat tehneet — ja Siperian tuotteiden maitse Euroopaan tuominen on ollut aivan mahdoton. Sentähden juuri voi Nordenskiöldin löydöstä odottaa suuria käytännöllisiä hyötyjä. Varsin varmat ollaan, että vähä tarkempi laivatien, ilmaston ja jääsuhteiden tunteminen tuottaa säännöllisen kaupan pohjaisessa Siperiassa. Suuret, purjehdittavat virrat vievät tuotteet merelle, josta ne kesän kuilla viedään itään Aasiaan ja länteen Euroopaan. Nämä tuotteet ovat paitsi tähän asti tunnetuita turkiksia ja kivennäisiä, jotka maitse ovat Venäjän markkinoille raahatut — joukko pellon tuotteita. Niinkuin tiedetään, on siellä avaroita alueita erinomaisen sopivia viljan viljelykselle, ja maa kuuluu paikoin olevan niin hedelmällistä, että se vertoja vetää Venäjän n.s. "mustalle maalle", joka vuosi vuodelta antaa mitä runsaimman hedelmän aivan lannoittamatta.
Talvi ja kevät 1879-80 toi ehtimiseen tietoja tästä voittomatkasta, jonka Vegan miehet tekivät vanhan maailman suurimman osan ympäri, ja kuinka ne jokaisessa satamassa ihastuksen innolla vastaan otettiin. Suurella loistolla loppui tämä urosretki Huhtikuun 24 p. 1880 Ruotsin pääkaupungissa, johon Vega silloin kaikkine miehineen koko Ruotsin kansan yhteisesti valmistettuun vastaanotto-juhlaan saapui.
* * * * *
Niilo Adolf Erik Nordenskiöld, tämän urostyön tekijä, syntyi Helsingissä Marrask. 18 p:nä 1832. Lapsuutensa päivät vietti hän Mäntsälässä, jossa hänen jalo äitinsä opetti häntä rakastamaan isänmaataan, oikeutta ja totuutta. V. 1849 tuli hän ylioppilaaksi, v. 1853 kandidaatiksi. Tämän jälkeen alkoi hän seurata isäänsä luonnontieteellisillä tutkimusretkillä. V. 1855 tuli hän tohtoriksi ja alkoi sitte antaa ahkerasti tieteellisiä teoksia. Hän oli jo saanut maassamme muutamia virkojakin ja v. 1856 pyydettiin häntä jo mineralogian professorin virkaa hakemaan, vaan vähäpätöisistä valtiollisista syistä ajettiin hän pian koko maasta. — Hartaasti tämmöisiä tekoja usein kadutaan — niin tätäkin, ja tuota jaloa kansalaistamme sydämen halulla ikävöitsemme takaisin sille maalle, joka häntä pojakseen nimittää! Suom.
Tsjuktsjit.
Siinä osassa Siperian mannerta, joka Vegan 1878-79 talvipaikkaa rajoittaa, asuu n.s. Tsjuktsjia, ja on maa siinä osaksi metsätöntä osaksi metsäistä aina rannikolle saakka; mitään virtoja siinä ei juokse eikä siis jäämeren hyyteitä lämmitä. Hietakerroksissa on siellä hävinneen mammuteläimen hammas- ja luukasoja. Maan asukkaat elävät peuran lihasta ja kaikenlaisista kesällä keräillyistä metsäkasveista keitetyllä sopalla sekä muutamain pajulajien nuorilla vesoilla. Pinaatilta maistuva peuran suolen sisällys on heidän herkkunsa. Heidän varustuksensa ja osa työkaluistaan ovat kivestä ja luusta valmistetut — ainoastaan yhdellä perheellä oli valurautainen koukku.
Tsjuktsjien asumuksina on peurannahkaiset teltat. Verhonsa ne myös valmistavat karvaisista nahoista. Teltassaan he kuitenkin ovat alasti, ainoastaan kapea kuvevyö vyöllä. Elämän tavoissaan he näyttävät Grönlantilaisilta.