Talvella näillä Mongolin tasangoilla on jotenkin kylmä, sillä pohjaispuoliset vuoriharjut ovat liiaksi mataloita jäisiä tuulivirtoja pohjaisnavalta tulvaamasta estämään; tämän lisäksi vielä tulee, että nämä seudut ovat Siperian alatasangoita ylempänä. Tuskin yhtään vuoden kuukautta menee täällä hallatta ja lumetta, jota kuitenkaan ei ole niin paksusti, ett'eivät eläimet voisi ruokaansa sen alta saada.
Nämä Mongolilaiset ja Tatarilaiset tasangot, joita monen moiset vuorijonot risteilevät, eroittavat ijänikuiset, muinoin sivistyneet Tibetin ja Hintuin kansat raa'oista pohjaisen Aasian kansoista. Nämä erämaat ovat kansat karkoittaneet etelämmäksi ja taivaalle tavoittavia Himalajan vuoria enemmän häirinneet kansojen yhteyttä sekä pohjaiseen tehneet laimeampain tapain levenemiselle ylitse pääsemättömän esteen. Mutta näistä tasangoista on myös monta kauhistusta ja hävitystä maan ympäri levinnyt. Näiden paimentolaiskansat, Avarit, Mongolit, Alannit ja muut ovat vaelluksillaan maailmaa vavistuttaneet.
Mongolit, joiden kotomaassa verrattomat Mongolilais-tasangot ovat, näyttävät ulkomuodoltaankin "maailmaa kierteleviltä petoeläimiltä." Pitkiin sivuihin ovat kapeat lonkat ja lyhyet väärät sääret kiinnitetyt. Vaaleankeltaisessa naamassaan paksut huulet ja piikkiset poskipäät ajavat pääasian; nenä on leveä latuska, ja syvistä silmäkuopista pienet, viistoiset silmät tuijottavat. Partaa ei ole ollenkaan; hiukset keritään ympäri päätä, ainoastaan molempain korvain taakse on jätetty pienet hiussuortuvat, jotka sitte ovat yhteen punotut. Nämä ihmiset, niin miehet, kuin vaimotkin eivät ensinkään viihdy muualla, kuin laihoilla, voimallisilla hevosillaan ratsastelemassa. Niillä on huopaisia, lampaan maidolla veden pitäviksi tehtyjä telttoja asumuksina. Niin asunnot, kuin tarvekalutkin viedään kaksipyöräisillä kärryillä matkustaissa mukana. Vanhat Mongolilaiset söivät kissoja, koiria, rottia ja hiiriä, vaan mieluummin hevosen lihaa. Juotavaksi heille kelpasi likainenkin vesi, jopa hevosen verikin; hevosen maidosta he valmistivat herkukseen juovuttavaista juomaa. He olivat oivallisia aseiden käyttäjiä, ja vaimotkin varsin hyvin jousella ampuivat. Nälkä ja jano, kuumuus ja kylmyys karkaisi tämän kansan hyvin välinpitämättömäksi. Hevosen ja lampaan liha, ohrat, tee ja maito on vielä tänäkin päivänä Mongolilaisten pääasiallinen ravinto. Mongolilaiset ruhtinaat, jotka kerran aikoivat koko maailman vallata ja vallita, tottelevat nyt Kiinan ylimmäistä.
Bokharan elämä.
Ennen auringon nousua kiiruhti puolialastomia ja puolivalveillaan olevia ihmisiä moskeesen eli kirkkoon. He herättivät ne koiralaumat, joita katujen kulmissa, kaduilla ja rikkaläjillä täällä aina loikoo. Nämä eläinraukat, jotka ovat vieläkin laihempia ja kurjempia, kuin Konstantinopolin koirat, ovat selvä todistus Bokharalaisten ahnaudesta. Koirain kanssa herää joukko köyhiä, sairaita ihmisiä, jotka eivät asu koiria paremmin. Nämä ovat onnettomia spitaali-tautisia, katujen kulmissa kurjissa teltoissa asuvaisia. Niiden kohtalo on kurjempi, kuin ajatella voi. Samalla kuin heidän vaimonsa käärii kipeitä lapsiaan likaisiin ryysyihin, istuu mies kamala lapsi sylissään kadun kulmassa, kulkevilta lahjoja kerjäten. — Aurinko kun vähän aikaa on valaissut näitä kurjia näkyjä, alkaa kaupunki vähitellen herätä. Rahvas laumoissa moskeista rientää, aasejakin jo portista kaduille tulvailee. Niillä on vilja-, puu- ja ruohokuormia eli isoja matto- ja maittila-astioita. Aasien ajajain huvihuudot, myyjäin ja ostajain melu yhdistyy eläinten voimalliseen kiljuntaan.
Tunnin kuluttua auringon nousun jälkeen istuvat Bokharalaiset maitoteensä vieressä; se keitetään mustasta knasterin kaltaisesta tiiliteestä ja sekoitetaan maidolla, maitilalla tahi suolatulla lampaan rasvalla; tämä juoma, johon hiukan leipää murennellaan, on heidän herkkujuomaansa.
Teen juotua päivän työt alkavat; kaduilla alkaa väki vilistä. Kantajat kiiruhtavat raskaine taakkoineen kauppapaikalle. Täällä istuu pikkukauppijaita, jotka aina iltasin tavaransa kotiinsa korjaavat. Tuolla talutetaan pitkää kaksikyttyräisten kamelien riviä karavanimajalle, josta ne, Keski-Aasian tuotteilla kuormitettuina, hajoilevat maailman kaikkiin osiin. Tuolla tulee raskas Venäläinen karavani, jota tullimiehet ja poliisit seurailevat, sillä sen korkeat kamelien kuormat sisältävät kalliita tavaroita, joille korkea tullikin on pantava. Kaikenlaiseen uskontoon ja kansaan kuuluvaisia kauppijaita rientää karavanin vastaan, ja tavarat usein myödään, ennenkuin ne ovat puretutkaan. Kirgisiläinen hevosaasin ajaja seisoo tuolla kuin puusta pudonneena, eikä tiedä mitä enimmän ihmetteleisi: Savimajainko loistoa, värien komeutta eli kihisevää väkijoukkoa.
Elämä kauppapaikassa kun parhaallaan kiehuu, vilisee, metelöi ja mellastaa riidellen ja räiskäin, kihisee kaduilla tiedon haluisia nuorukaisia, jotka lukuisiin kouluihin kiiruhtavat. Pikkulasten koulut, jotka usein ovat kauppapaikan keskellä, kymmenen jopa viidentoistakin vaskisepän työpajain ympäröiminä, ovat niistä hupaisimmat. Todellakin naurattaa astuissa näihin avonaisiin kouluihin, joissa "Mollah" [49] monen lapsirivin keskellä jakaa opetusta tälläisessä melussa. Ett'ei tämmöisessä vasarain kalskeessa mitään opetuksesta kuule, on aivan luonnollista. Opettajat ja oppilaat kirkuvat itsensä punaisiksi, kuin kalkkunat, ja kuitenkin heidän sepo selällään rehoittavaiset suunsa ja paisuneet suonensa ovat ainoat todistukset siitä että he ovat opinpajassa.
Päivällisen aikana katu- ja kauppapaikan meteli vähän laimistuu. Kaivoilla ja kaivannoilla oikeauskoiset hääräilevät pyhissä pesemisissään. Yksi hinkkaa hikisiä, rapaisia jalkojaan; toinen käyttää samaa vettä suunsa pesuun, ja kolmas janonsa sillä sammuttaa.
Toisen kerran kirkkoon menemisen jälkeen elämä uudestaan virkistyy; päivätyön toinen osa alkaa. Se ei ole ollenkaan edellisen veroinen kovuudessa. Mahomettiläinen kansa lopettaa iltasilla työnsä aikaiseen, vaan Juutalaiset ja Hindulaiset vasta myöhään illalla. Edelliset, joista suurin osa täällä on silkin painajina, pujotteleivat peloissaan ja arkamaisesti katuja pitkin; jälkimmäiset taas rohkeina roihuavat.