Kummallinen myrkkylaakso on Javassa. Tiheästä aarniometsästä kun tullaan ja noustaan korkealle kukkulalle, avautuu yht'äkkiä katsojan eteen hirmuinen erämaa, oikea manala — kapea alaston laakso. Ei ainoatakaan kasvillisuuden jälkeä näy tässä auringon polttamassa laaksossa. Eläinten luurankoja näkyy siellä ja täällä. Usein näiden asennosta nähdään, kuinka esim. peloittavan tiikerin kuolema on saavuttanut samassa silmänräpäyksessä, kuin hän on saaliisensa iskenyt, ja kuinka petolintu, joka lämpöiselle ruumiille laskihe, atriaansa mässätessä henkensä on heittänyt. Suuria kovakuoriais-, muurahais- ja muita hyönteiskasoja nähdään myös täällä. Tämä on kuoleman eli myrkkylaakso. Tämän paikan kuolettavaisuus tulee hiilihaposta, joka maasta kohoaa ja raskautensa tähden tästä niin hitaasti haihtuu. Samoin kuin Neapelin viereisessä koiraluolassa ja Pyrmontin läheisessä höyryluolassa samanlainen höyrylaji jok'ainoan niissä maata lähestyvän tappaa, samoin täälläkin käy. Pystyssä käypä ihminen voi ainoastaan vahingotta tässä erämaassa kulkea.
Dajakit Borneon saarella.
Borneo on Itä-Indian saareista melkein tuntemattomin. Dajakeiksi sanotaan lukuisinta, voimallisinta ja raa'inta tämän saaren kansaa. Heidän asuntonsa ovat kurjat; muutamain lyhkäisten puupylvästen päähän asetetaan katto. Seinät ovat yhteen neulotuista palmun lehdistä, joita katoksikin käytetään. Yksi pöytä höyläämättömällä kannella ja möhleillä jaloilla, pari mattoa, muutamia sammaleilla täytettyjä tyynyjä sekä mahdollisesti joku rautainen pata ja ase, joka seinällä riippuu, tekevät huonekaluston. Kattoon ovat hirtettyjen vihollisten valkoiset pääkallot ripustetut. Näitä käytetään lautasina ja juoma-astioina. Dajakein majat eivät aina ole maahan raketut, vaan yhtä usein ja vieläpä useimminkin ovat ne puissa, joiden lehdet he yhteen palmikoitsevat. Tavallisesti sinne eivät johda mitkään portaat, joita Dajakit eivät tarvitsekaan, sillä he kiipeilevät kuin oravat.
Dajakit ovat keskikokoisia ja tanakoita. Kasvojen väri on vaalean ruskea, pää paksu ja leveä, nenä latuska, ja suussa ovat paksut huulet. Korvat ovat kummallisimmat; sillä lapsuudessa kaivetaan korvalehtiin reiät, ja nämä reiät suurennetaan yhä isompain ja isompain puunaulain tukkimisella niihin; ja näinpä ne saadaan viimein niin suuriksi, että korvalehdet olkapäihin ottavat. Varpaat ovat horrossa ja jalat ilkeän leveät, miten kaikilla Indialaisilla kansoilla, koska ne aina avojaloin kävelevät. Dajakit käyvät melkein alastomina; ainoastaan vyötäisillä heillä on ruskeista niinistä vyö. Sateella he käyttävät palmun lehdistä neulottua päähinettä. Semmoinen hattu näyttää suurelta, pyöreältä kannelta ja suojelee koko ruumiin.
Miehet antavat hiuksensa kasvaa niin, että ne ulettuvat olkapäille; vaimot eivät hiuksiansa koskaan leikkaa. Dajakilaisnaisten pitkät, pikimustat hiukset näyttäisivät siis erittäin kauneilta, jos he ymmärtäisivät niitä vähänkin maullisesti siistiä. Vaimot ovat miehiä kauneimmat. Melkein kaikki tyttäret naidaan jo yhdeksän ja kymmenen vuoden vanhoina. Yksikään nuorukainen ei saa vaimoa, joll'ei hän voi näyttää voittomerkkiään, ja itse rumimmatkaan naiset eivät tekisi semmoista häpeätä, että menisivät miehelle, joka ei ole itselleen hankkinut jotakin voittomerkkiä. Mutta ne ovat hirmuisia voittomerkkejä, joita sulhaselta vaaditaan, nimittäin tapettujen vihollisten pääkalloja. Naimiseen mennessä ei koskaan kysytä vanhempain tahtoa, vaan kun joku nuori mies tyttöä kosii, vie hän hänelle kolme pääkalloa ja kysyy jos hän tahtoisi ne ottaa lahjaksi. Jos hän ne ottaa, myöntyy hän, ja samana eli seuraavana päivänä häät vietetään. Se käy näin: Koska tyttö on pääkallot ottanut morsiuslahjaksi, menee sulhanen takaisin majaansa, jossa hänen vanhempansa ja sukulaisensa häntä odottavat; nyt he menevät joukolla morsiamen kotiin. Ovella he voitelevat sulhasen kukon verellä ja morsiamen kanan verellä. Rakastajat tarjoavat toisillensa veriset kätensä, ja näin on vihkiminen toimitettu. Tästä hetkestä jää vaimo miehensä huoneesen, ja siellä hänellä ei tapaa olla hupaiset päivät; sillä vaimo on miehensä orjatar. Hänen täytyy viljellä riisipelto, viedä kotiin otukset, joita mies metsästäissään ampuu, suolata lihat, ne kuivata auringon paisteessa, kalastaa ja sanalla sanoin tehdä kaikki, miehen matollaan loikuessa ja aseitaan puhdistellessa, joka onkin hänen ainoa kototyönsä.
Dajakit syövät kaikenlaisia eläimiä, joita käsiinsä vaan saavat. Sammakoita, konnia, rottia, käärmeitä ja krokodiileja syövät he yhtä mieluisasti, kuin hirviä ja metsäsikoja, joita metsät täynnä vilisevät. He eivät koskaan lihaa keitä, vaan ripistelevät sille vähän suoloja ja kuivaavat sen auringon paisteessa. Pienemmistä eläimistä he ainoastaan nahan nylkevät ja hiilillä sitte koko eläintä korventavat; mutta useimmasti he syövät lihaa tuoreena suolan ja pippurin kanssa. Riisiä he keittävät vedessä, johon panevat hiukan suoloja ja mausteita. Keittoa syödään pääkalloista, liemi juodaan ja sakeampi syödään kourilla. Syödessään he eivät istu pöydässä, vaan makaavat laattialla. Huoneissaan ei ole erinomainen puhtaus; mutta itse Dajakit ovat siistejä: ne pesevät itsensä ehtimiseen syönnin edellä ja kylpevät kerran päivässä. Keskenänsä he ovat uskollisia ja luotettavia; ennenkuin Dajakilainen varastaisi kourankaan riisiä naapuriltaan, kuolisi hän mieluummin nälkään.
Kiinalaiset, joita Borneon rannoilla asuu, käyvät Dajakein kanssa kauppaa; mutta he kun eivät ensinkään rahaa tunne, on kauppa vaan vaihtamista. Virtain rannoilla on muutamia vapaapaikkoja, ja sinne Kiinalaiset vievät tavaroitaan, varsinkin suoloja, tupakkia, betel- eli areka-pähkinöitä,[56] riisiä, lasihelmiä, pieniä kuvastimia ja pieniä punaisia vaatteenkappaleita. Kaikilla näillä tavaroilla on määrätty hintansa. Niin pian kuin Kiinalaiset ovat tavaransa määrätyille vapaapaikoille saaneet, menevät he pois ja palaavat takaisin 8 eli 14 päivän kuluttua, jolloin tavaransa ovat niiden tavaroiksi vaihdetut taikka koskemattomat. Dajakilaiset antavat etenkin: "ding-ding'iä" eli kuivaa lihaa, hiomattomia diamantteja ja kultaa, jota he tuovat sisämaasta, joissa virrat kultahiekkaa kulettelevat.
Dajakein aseet ovat yksinkertaisia, mutta erinomaisen hyviä, vaikka he eivät tunnekaan tuliaseita.
Aseina ovat pääasiallisesti miekka (klemang), iso puukko (parang), kilpi, heittokeihäs ja puhallustorvi, josta myrkytettyjä nuolia puhalletaan.
India.