Huonekalusto on yksinkertainen, ja köyhä, ja ne he itse tavallisesti tekevät yksinkertaisilla työkaluilla. Rauta-kattiloita ja veitsiä ovat nyt jo useimmat heimot kauppijailta saaneet. Eräästä punertavasta savenlajista muutamain heimoin vaimot tekevät astioita. Indianein aseina ovat nuoli, joutsi, sotakirves, keihäs, miekka, nuija ja nylky-veitsi.
Indianit ovat jaetut pieniin heimoihin, joita johdattaa jotenkin vähävaltaiset päälliköt. Tärkeät asiat päätetään useimpain tahdon mukaan, sittekuin heimon vanhin on sen päättänyt. Kun rauha päätetään eli liitto tehdään, polttavat päälliköt "calumeetiä," kotkan höyhenillä koristettua rauhapiippua. Sitä kuletetaan suusta suuhun, ja sitten ollaan yksimielisiä. Rauhan päätettyä sitä paitsi haudataan yksi "tomahawk".[75]
Indianeilla ei näytä olevan tulevaisuutta. Suurin osa niistä on pakoitettu etäisimmille seuduille, jossa he vanhaa elämänsä tapaa viettävät; toinen osa on omistanut Euroopalaisia tapoja, mutta ei saavuttanut heidän sivistystään. Edelliset elävät metsästämisellä, kalastamisella ja karjanhoidolla; jälkimmäiset harjoittavat myös maanviljelystä, vuoriviljelystä ja teollisuutta.
Amerikaan muuttaminen.
Tuhansittain kaikista suvuista ja isistä muuttaa vuosittain meren ylitse Amerikaan. Rikokselliset kiiruhtavat sinne lain rangaistusta pakoon! pettäjät häpeätänsä peittämään; seikkailijat luulevat siellä löytävänsä sopivia näyttelypaikkoja veijuilleen; lämpöisissä toiveissaan pettynyt kokee täällä etsiä unohdusta; mutta myös rehellinen työmies, talollinen, taitava asijoitsija, urhoollinen sotilas jättää usein isänmaansa ja rientää Uuteen-maailmaan. Mikä on syynä tähän uuteen kansain vaellukseen? Onko isäimme maa niin tiheästi asuttua, ett'ei sijaa siellä Teille ole? Silmäilkäätte ympärillenne! Kaikkialla tarjotaan Teille työtä ja ansiota! Isäimme maa tarvitsee poikainsa lujat kädet, voidakseen kaikki aarteensa hyväkseen käyttää, ja Te unohdatte sen! Vielä se tahtoo ja voi Teitä kaikkia ja paljo useampia elättää. Eikö Teillä ole lain turvaa? On, laki muuttuu enemmän ja enemmän Teidän henkenne ja Teidän omaisuutenne turvaksi. Lain edessä me olemme kaikki yhdenlaisia, köyhä ja rikas, korkeasäätyiset ja köyhimmästä majasta tulleet. — Voisivatko ylpeät hirmuvaltijaat Teitä sortaa? Ei, sillä te itse istutte oikeudessa, ja otatte osaa sen päätöksiin. — Onko tiedon valo Teiltä pidätetty? Ei, sillä se juuri on kotomaamme, hallituksemme vakava päätös, että sivistyksen valo on saatettava kaikkia lämmittämään; että sen suopeat säteet tunkeutuisivat sen etäisimpiinkin sopukoihin. — Ettekö Te estämättä voi Jumalaanne palvella? Varmaan; vielä avataan kirkon ovet Teille; vielä kirkon kellot kutsuvat Teitä hartauden rukouksiin; vielä ilmoitetaan Teille, että Jumalan Poika on maailmaan tullut Teitä vapahtamaan, jos Te häneen turvautte. Ja jos Te ette kaikissa suhteissa kirkkomme oppia hyväksyisikään, ei mikään Teidän omaatuntoanne siihen pakoita. — Ehkäpä ne ovat sotain pauhinat, jotka maata lakaisevat ja ajavat Teitä isäinne maasta? Ei, me olemme kauvan nauttineet rauhan siunattua onnea. Ehkäpä kuolo on lähettänyt murhan enkeleitään; ruton ja muita raivoavia tauteja? Ei, Jumala meiltä niitä vielä estää, vaikka emme olekaan tätä laupeutta ansainneet. — Eikö Jumala enää anna aurinkonsa paistaa, eikö pilvensä sataa pelloillemme? Kyllä, kultaisempana, kuin ennen, peltomme aaltoilevat. — Ovatko vuoret aarteensa peittäneet? Ei, niiden syvyyksissä ta'otaan ahkerammin, kuin koskaan ennen. — Eikö tuoksua tuomikkomme entisen suloiselta? Varmaan, ja me toivomme, että kaitsijamme kasvattaa meille uusia metsiä sinne, josta voiton himo ja huolimattomuus on aution aron tehnyt. — Minkätähden Te siis isänmaanne jätätte? Miksi hylkäätte Te ne paikat, joissa lapsina ihailitte tuulen huminaa, lähteen lirinää, puron lorinaa? Miksi jätätte Te sen maan, joka povessaan säilyttää isäinne luut? Miksi jätätte Te vanhempanne, lapsenne, sukulaisenne, opettajanne, — kaikki, joka pitäisi Teille olla pyhää ja rakasta? Minkätähden hylkäätte Te kaiken sen, jonka keskuudessa tähän asti olette eläneet?
Mahtaneeko Amerika olla semmoinen lumouden maa, joka Teille palkitseisi mitä tänne jätätte? Palkitseisi? Siihen Te ette varmaan tyytyisikään. Te toivotte saavanne paljoa enemmän, kuin jätätte. Mihinkä perustatte Te toivonne? Siihen, että Te olette nähneet, kuinka yksi ja toinen on Amerikassa onnensa löytänyt. Mutta oletteko Te laskeneet niiden luvun, jotka siellä surkeuteen riutuvat? Oletteko Te laskeneet niiden luvun, jotka vuosittain Amerikassa joutuvat köyhyyden ja kurjuuden uhreiksi? Oletteko Te ajatelleet, että he silmänsä ummistavat vieraassa maassa, kaukana omistaan, auttavaisetta kädettä, lohduttavaisetta sanatta, ilman ystävittä, — sydämestään katumatta hurjuuttaan? Tiedättekö Te, miltä maistuu hätä, tuska ja puute, jota surkutteleva veli ei osanotollaan huojenna? Tiedättekö Te, miltä tuntuu yksinään maailmassa oleminen, miltä maistuu kaikkien kylmäkiskoisuuden esineenä oleminen, kun he eivät edes uteliaisuuden silmäyksiä Teihin heitä? Jos ette Te tätä kaikkea tiedä, matkustakaatte Amerikaan; siellä olette Te varmemmin saapa sen katkeran opin, kuin sen rikkauden, jota sieltä riennätte hakemaan!
Te tulette rikkaiksi. Mitäs muuta? Elääkö ihminen sitte ainoastaan leivästä? Onko se sielunne etu — kaikkein tärkein joka Teitä ensisijassa vetää vieraasen maahan? Oletteko Te ajatelleet, jos Te tuolla, muukalaisuuden keskessä, voitte paremmin taivaallisia tavaroita itsellenne omistaa? Ettekö Te pelkää, että alituinen maallisten rikkauksien aivasteleminen riistää Teidän ijankaikkiset aarteenne? Ettekö Te vapise pelvosta, että joutuisitte harhateille tuolla ajatusten ja uskontojen sekasortoisessa maassa? Oletteko Te ajatelleet, että siellä voi vuosia vieriä, ennenkuin Te tapaatte yhdenkään Jumalanpalvelijan, joka Teille totuuden sanaa jakaisi.
Mikä on syynä tähän uuteen kansain vaellukseen? Onko se pikaisen rikastumisen toivo, laittoman vapauden, lihallisten nautintojen toivo? Armas isänmaa-raukka, onko tämä sinun lastesi pyrintöjen päämaali — laskeudu sitte levolle ja kuole! Silloin et sinä voi etkä saakaan olla vapaiden valtioiden joukossa. Loppusi on silloin käsillä.
Mississipin ruohotasangot (prairiet).
Kalliovuorten ja Mississipin välillä leviää silmän kantamattomat tasangot, joilla on yhteinen nimi prairie. Niin pitkältä, kuin silmä kantaa, on päättymätöntä tasankoa. Ainoastaan siellä jossa toinen, korkeampi tasanko alhaisempaan yhtyy, näkyy jonkinlaisia laitoja, jotka kauvaksi vuorijonoilta näyttävät. Jos vaikka koko Saksanmaan ajatteleisimme tämmöisenä yhtenä tasankona, olisi meillä ainoastaan pienennetty kuva näistä prairieistä. Mutta nämä eivät tarjoa Sahara-erämaan näköalaa, vaan ne ovat peitetyt tiheällä ruoholla. Erittäin kauniita ne ovat keväällä, jolloin lukemattomat ruusut ja asterit, mehevimpinä kuin missään puutarhassa, vienosta viheriästä kohoutuvat. Paitsi ruohoa ja näitä kukkia näkee silmä siellä yksityisiä puuryhmiä, karjoja ja siellä täällä kohoutuvia huoneita. Kaikkialla vallitsee syvä hiljaisuus, jota ainoastaan sontiaisten hyrinä, perhoisten liipotus ja käärmeiden mateleminen häiritsee. Nämä tuulen liikuttavat tasangot voidaan parhaiten aaltoilevaan mereen verrata; niin pitkältä kuin silmä kantaa, vieryilevät tämän viheriän oseanin aallot. Puuryhmät, joita taivaan ranteelta näkyy, näyttävät jääriltä. Niiden pimeässä varjossa on moni eksynyt matkustaja pelastunut nälkäkuolemasta kirkkaalla vedellä ja kaikenlaisilla virkistävillä hedelmillä. Kaikenmuotoiset ja hämmästyttävän korkeat puut ystävällisinä vieretysten seisovat näillä maasaarilla. Villit viiniköynnökset ja muut köynnöskasvit kiertelevät korkeuteen ja muodostavat lukemattomia kukkaiskatoksia. Puuryhmän keskellä kohoutuu suurikukkainen, kaunis, aina vihannoiva Magnelia-puu, jonka runko kohoutuu aina 80 jalan korkeuteen ja kantaa ihanaa säännöllistä lakkaa. Tummain, pitkäin ja välkkyväin lehtien väleiltä välkkyy lumivalkoisia kukkia, jotka näyttävät jättiläisruusuilta.