Kiinalaisilla ei ole aikomus Amerikaan pysähtyä. Jonkun ajan kuluttua he tahtovat jälleen kotomaahansa palata, ja sinnepä ne yksin kuolleensakin vievät.
"Kiinalaiset ottavat leivän meidän suustamme", sanovat valkoiset työmiehet. Siitäpä heidän vihansakin heihin tulee. Kiinalaiset puolestaan eivät Euroopalaisille nöyristele. Tähän on osaksi selitys siinä, että valkoiset heitä kohtelevat enemmän eläiminä kuin ihmisinä.
Elämä Mexikossa.
Varallisimmat ja rikkaimmat yhteiskunnan luokat rakastavat ylellisyyttä, joka useimmasti huononee mielettömään kerskaukseen. Tämä näyttäytyy varsinkin herrain ratsastuspuvussa. Kävelypaikoille he tavallisesti menevät hevosilla ja ovat silloin aina kansallispuvussa; kotonaan ja kaduilla kävellessään sitä vastaan ovat he Euroopalaisessa puvussa. Suuri vaalea "sombrero" (leveä ja kovalaitainen hattu), joka melkein olkapäitä peittää ja on kultanauhoilla koristettu, musta nuttu pienine hopeanappeineen, kullalla ja hopealla komeasti koristettu zapateros, joka tavallisesti housujen päälle vedetään ja on alhaalta aina polviin asti auki sekä vyöllä vyötäisille kääritty, ovat hyvin ihailtavia, ja yhtä hyvin koristeluita, kuin ratsastaja pienen, tanakan hevosensa selässä.
Mexikolaisten koko elämä puhuu "dolce farniente";[77] he eivät koskaan kiiruhda kaduilla, heiltä ei koskaan puutu aikaa. He nousevat varhain ylös, vaimot heti menevät paksuihin huntuihinsa käärittyinä kirkkoon, herrat alkavat aamu-ratsastuksensa. Aamukävelyn jälkeen palataan taas kotiin, jossa mieluummin sitte pysytään. Tavallisesti sitte mennään kylpemään, sillä kaikkien katujen varsilla on siistejä kylpylöitä yleisölle; kaikissa yksityisissä taloissa on myös erityinen kylpyhuone. Usein Mexikolaisten vaimojen nähdään käyskentelevän huoneiden paltteilla paksut, pitkät hiukset hartioilleen kuivamaan levitettyinä. Pukemisen jälkeen aika kuluu hitaasti. Jos lapset ovat kotona, katsellaan heidän leikkejänsä, mutta hekin ovat vakavia ja hiljaisia, niinkuin vanhempansakin. Tuskin koskaan heidän kuulee riitelevän; mutta ne pienet olennot näyttävät myös varhain kypsyneiltä; ne pikaisesti muodostuvat ja sentähden ovatkin hyvin arkoja. Lasten kuolevaisuus on tavattoman suuri, jota vanhemmat edistävät siten, että heidän aamuin ja illoin, jolloin ilma on jotenkin kylmä, annetaan ohkaisissa vaatteissa ulkona olla; ja 8 eli 9 vuotisina istuvat nämä pienet raukat jo, keinotekoisilla kukilla kaunistettuina ja unen kanssa taistellen, ooperassa, joka usein kestää puoleen yöhön. Jos he eivät nuorena kuole, elävät he, varsinkin vaimot, kasvihuoneen kasvien elämää.
Kahdentoista ja yhden välillä syödään toinen aamiainen, johon tavallisesti kuuluu kansallisruokia. Niin rikkaille kuin köyhillekin ovat "tortillas" ja "frijoles" hyvin tärkeitä. Edellinen on pienityistä maisista valmistettu leivos, joka on hienon kiekon muotoinen, lautaisen kokoinen, pehmeä ja mauton. Se on alhaisempain luokkain leipää. Frijoles'it ovat mustia papuja, jotka, kauvan keitettyinä, muuttuvat ruskeiksi ja maistuvat jotenkin hyviltä. Kalkkunasoppa, maustettu chilillä (pippurilla) ja tomaterilla (paradiisin omenalla), on herkkuruokaa. Yleisesti Mexikolaisten ruoan laittaminen ei ole Euroopalaisten mieluinen. Sianrasvaa käytetään nimittäin paljo kaikellaisiin ruokiin, itsepä imeliinkin.
Iltapuoli päivää kuluu sitte vierastelemisessa ja vieraiden vastaan otossa. Naisten kädessä ei koskaan nähdä minkäänlaista työtä; kirjoista on rukouskirja enimmän käytetty. Kirjeitä he kirjoittelevat, mutta enimmästi tottumattomalla kädellä. Taitamattomuus on täydellinen, ja historiasta ja maantieteestä ei heillä ole vähintäkään käsitystä. Euroopasta he tuntevat ainoastaan Hispanian, josta he ovat kotoisinkin, Rooman, jossa paavi hallitsee ja Parisin, josta he vaatteensa saavat.
Kummallinen ja hämmästyttävä on kansan täydellinen tylsyys ja ponnettomuus, johon osaksi on syynä hallitseva epävakaisuus. Tiettömyys ja säännöllisen keskusliikkeen puute auttavat vielä tätä. Kauppa on kokonaan ulkomaalaisten, varsinkin Saksalaisten käsissä.
Mexikossa on suuri joukko ihmisiä vakaasti päättänyt yhdellä eli toisella tavalla elää kokonaan matkustavaisten kustannuksella, joko niitä riistämällä taikka suojelemalla, jos nimittäin heidän palveluksensa hyvin palkitaan. — Hasari- eli onnenpeli tekee heihin vielä hyvin hyödyttömän vaikutuksen, vaikka se onkin Mexikolaisten kansallishuvi. Se on juurtunut melkein kaikkiin yhteiskunnan luokkiin ja herättää hurjia haluja, jonka tähden ei ole harvinaista, että koko omaisuus eli vuosikauden ansio pannaan kortille.
Kansanhuvit Mexikossa.