Toisna iltana olj Suomen joukko Wiime tappelussa voitettu; Wiime voiminsa olj ponnistellut, Woimansa olj sorrettu. Kuni aalto rantaan murtunut, Pohjaanpäin olj taaskin marssinut.
Missä kulki suru silmissänsä, Mielin synkkä rauhatoin, Huolta huokaeli joka rinta. Hurtti vaan olj huoletoin. Missä joukkonsa olj hajonnut Siihen ukko oli nukkunut.
Siinä nukkui kuni Kustavista Muistot haihtuneet ois mielestään; Makas siinä unta sikeämpää Kuni viime yölläkään, Huoletoinna hymyten Uuteen neuvohonsa luottaen.
1858.
Lumisateella.
Lumia lentää Ristin ja rastin, Leikkiä lyöden ja Taistellen; Waan väsyneenä Waipuvat viimein, Rauhoa etsien, Povehen maan. Aurinko kunpa Keväinen kutsuu, Pilviks' ilmahan Haihtuvat taas!
Ihmiset myöskin. Maailman lapset Raatavat, lempivät, Taistelevat; Waan väsyneenä Horjuvat hautaan Huolista, töistään Lepäjämään. Kerran kun kutsuvi Herransa ääni, Henkinä nousevat Taivahasen.
1860.
Lemmen aamu.
Jo vaipunut ol' sydämeni toivo, — Kuin yö ol' mielein synkeä ja musta Ja tunnon aallot epäilyksen jäissä!