Kolmas Kustavi hänest' olj miesi. "Sepä ottel' kanssa Wenäen! Sotamiehillä olj toinen aika Silloin kuin tää nykyinen! Kuningas ei vertaan säästänyt. Piilossa marsalkkikin on nyt!"
"Oisit herransa vaan muistanunna, Miehen kunnia min vaativi, Käsist' ei ois voitto luikahtunna; Kavaluuspa Kustan surmasi. Niinhän aina kostaa maalima — Sääl' on kuningasta semmoista!"
"Anjalassa kapinoitsijoille, Puheensa kuink' oli leppiä! Pii, kapraali, nykäs häntä kylkeen: Laukaisenko tykkiä? Ei, niin hälle vastas kuningas. Elä vielä, malta aikoas!"
Yhä semmoisia tarinoiden Ukko tulen istui ääressä, Harmaisena tukka liehui päässä, Poski viel' olj verevä. Nuorra joukoss' astui Kustavin, Nyt olj tullut Oravaisihin.
Ennen suurta tappelua siellä Yötä hongikossa vietettiin. Harva unta sai, vaan Hurtti vanha Waipunut olj nukuksiin. Muulloin aina valppain valvomaan Ennen muit' olj mennyt makaamaan.
Iltaa tok' olj hetken istuskellut Hongan tyvehen nojassa päin; Pannen piippuansa valitellut, Että sota kävi nurinpäin; Sanoi ruvenneensa miettimään. Paon kuinka saisi päättymään.
"Kaikin aijoin", niinpä ukko lausui, "Meit' on taivutettu juoksemaan! Paettu on pohjaanpäin jo kerta Sinne taaskin samotaan. Pako, muut' ei ookaan neuvoksi — Lempo tiesi kunne päättyvi!"
"Huomenna kun tappeluhun mennään, Aivon toista neuvoa pitää. Juoskoon kell' on notkeampi jalka, Mie en jaksakaan enää. Hurtti hävetä jo alkaa nyt Ett'ei kauvan ennen väsynyt!"
"Pakohon enään ei ukko lähde, Neuvon keksi ruumisraukalleen: Paras neuvo kun ei viitsi juosta, Pysähtyä paikalleen! Mutkan sen ken ompi oppinut Paeta ei koskaan tarvinnut!"
Sen sanottuansa oli pannut Ristihin kätensä rinnalleen; Sitten puuta vasten, missä istui, Hiljaan vaipunut uneen, Huoletoinna hymyten Uuteen neuvohonsa luottaen.