Oi neiti, rangaistukseni On aivan armoton Ja sieluinkin ett' orjana, — Se kauhe'inta on!
Niin vahvast' olet vanginnut Mun sieluin, että sois, Ett' ijät kaiket kestävä Tää orjuutensa ois.
Yhteen kasvaneet koivut.
Kaks kasvoi koivahaista, Kaks vesoi valkeaista Yksillä perillään; Yhtehen juuret juuttui, Yhtehen tyvet puuttui, Latvat on erillään.
He niillä huiskiellen, He niillä kuiskaellen Virkkavat toisilleen: Oi kumppalini kulta, Kuin tiesit tänne tulta, Kuin vierrä vierehein?
Mun emä maahan puotti, Sun kevättuuli tuotti Kaukoa siipisin. Meist' toinen nyt jos sortuis, Jo murehisin murtuis Myös kohta toinenkin!
Nuoruuttaan surija.
Voi aika autuas! minunkin Kun silmä päärlynä päilyi, Kun minä ruusuna rusotin Ja hemppuheinänä häilyin; Kun luoksein perhoset lenteli Ja vieno tuulonen kuiskeli Mun korvahain mesihuulin!
Jos oisin silloin ma vaipunut Lepohon turpehen alla, Ma oisin kukkana karissut Min keväinen pani halla. Mu' oisit surreet ja itkeneet Ja huolivirsiä laulaneet. Voi kuolo autuas, armas!
Nyt ompi poskeni vaalennut Ja koko muotoni musta; Jo muit' on kukkia puhjennut, Tulj kuloheinä minusta. Muit' ihaellahan, kiitetään; Mua poljetaan, mua hyljetään — Voi mua neitoa parkaa!