"Rohkeutta, Ellen, nyt tarvitaan sitä!"
"Minulla on kyllä rohkeutta", vastasi hän; "minä mielelläni kuolen kanssasi."
"Ei, sinun pitää elää!" Näin sanoen vei hän hänen pihan portille, missä sotamiehet vielä seisoivat paikallaan.
"Kas niin, tule nyt lapseni!" sanoi hän tässä Ellen'ille, joka ikäänkuin vastahakoisesti näytti häntä seuraavan. "Tuossa, toverit!" kuiskasi hän samassa sotamiehille ja ojensi heille toisen kultarahan, mikä oli jäljellä. "Minä olen taas kohta täällä."
Sitten tulivat he huomaamatta tielle, jossa yksi ja toinen vastaan tuleva sotamies kurkisti tytön silmiin, jolloin ei myöskään raakaa ivaa säästetty. Hevonen tavattiin samalla paikalla, johon oli asetettu, ja nyt tuli Jens'ille silmänräpäyksessä tehtäväksi heittää itsensä satulaan ja myöski auttaa Ellen'iä siihen.
Merimiehemme antoi aluksi hevosen juosta aivan hiljaa, kääntyen heti valtatielle, ja ratsasti pohjosta kohden Rödeby'tä vastaan. Vasta kun hän oli ennättänyt kappaleen matkaa Vedby'stä, painoi hän korot kelpo juoksijansa kylkeen ja antoi sen juosta vauhdissa eteenpäin. —
"Jääkäriä, mikä vei tytön, ei näykään", muistutti toinen vahtisotamiehistä parin tunnin kuluttua.
"Tuskin hän koskaan tulee takaisin", vastasi toverinsa. "Minun tekee mieli kaikki sisällä olevat päästää irti. Mitä joukko vaimoja ja lapsia on meille tehnyt pahaa?"
XII. Auringon säde pilven raossa.
Ehkä oli syyskuun 5 päivä, paistoi aurinko kuitenki korkeimmallaan ollessaan niin lämpimästi kun kesäkuussa. Metsässä, missä tammi levitti viheriätä verhoaan matkustajan pään yli, tuntui isosti viileämmältä kuin aukealla ja varjo, minkä tuuheat lehvät loivat, oli paremmin hämärän kuin kirkkaan päivän kaltainen. Tämmöisessä varjoisassa seudussa istui mainittuna aikana sammaltuneella kivellä vanhahko vaimo levähtäen vaelluksestansa väsyneitä jäseniään. Mitä muuten heikkoihin kasvoin juonteisin tuli, niin oli niillä enemmän miehen kuu naisen muoto, samate kun tässä tilaisuudessa kokoon rutistetuilla huulillaki lepäsi epäillyttävä muoto päättäväisyydestä ja viekkaudesta. Vieressään oli hänellä likainen pussi, jota vastaan aluksi nojautui toinen käsi, toisen levätessä paksulla nojasauvalla; mutta kun hän oli hetken istunut, oikoili hän vähän itseään tarkasti tutkien ruohottunutta tietä, joka läheisyydessä kierteli metsässä ja alkoi sen jäljestä avata säkkiään. Päällimäisenä oli muutamia rääsyjä ja niiden välissä kappale mustaa leipää; mutta pohjasta otti hän, varovasti tarkastellen ympärilleen, hienoa näkyleipää ja sen jäljestä lihaa, läskiä ja parhaimman makuista juustoa. Näillä herkkupaloilla alkoi akka sammuttamaan nälkäänsä saaden samalla vähän elävämmän näön.