Mutta samalla hän kuuli tiellä kahden ihmisen äänen, jotka lähenivät lähenemistään. Silmänräpäyksessä katosivat hienot ruoat säkkiin saaden muutamia rääsyjä päälleen, jonka jälkeen akka otti kappaleen mustaa leipää käteensä ja asetti itseään nojaavaan asentoon sauvaansa vastaan. Nyt tulivat kulkiat näkyviin puiden välistä. He olivat tuskin viidenkymmenen askeleen päässä lepäävästä matkustajattaresta, ja hän havaitsi tulioissa nuoren varustetun miehen sivullaan vielä nuorempi vaimo repaleissa vaatteissa. He huomasivat myöskin akan ja äkkiä häntä läheten sanoi mies:
"Jumalan rauha, muori! Taidatte varmaan sanoa meille täällä oikean tien." — "Se tulee sen päälle, minne matka pitää", mumisi puhuteltu, vastaamatta heidän silmäyksiäänkään.
"Aiomme Rotnabyhyn, mutta emme tarkkaan tiedä, missä nyt olemme." Rotnaby'n nimen kuultuaan katsoi akka puhujata, mutta tuskin oli saanut silmät hänehen, ennenkun hän äkkiä nousi ylös täyteen pituuteensa ja elävästi lausui:
"Herra Jumalani, sehän on Hannu Nörrum'in tytär ja Staffan sedän veljenpoika — ettekö tunne minua?"
"Ei, en kumminkaan minä", vastasi nuori mies; "mutta kyllä olette oikeen sanoneet, kutka me olemme."
"Minä myöskään ne ole varma, kuka olette", sanoi Ellen; "mutta teillä on hyvin yhtäläinen muoto kuin Peteri rihkamuksella. Ehkä olette hänen sisarensa."
"En, minä olen Peteri itse, vaikka olen tämmöisessä pu'ussa", vastasi valevaimo; "hädällä ei ole lakia, ja jos ei minulla olisi ollut tätä pukua, en luultavasti enää olisi elävien lu'ussa."
"Niin, nyt näen että olette Peteri itse", sanoi Ellen; "mutta sanokaa minulle, oletteko kuulleet mitään isästäni! Tiedättekö, elääkö hän vai onko hän kuollut."
"Ole rauhassa, lapseni, hän elää! Vanha Inkeri, joka on yksi paikalle jääneistä ja joka keskellä tappelun pyörrettä kulki ympäri vahingoittumatta, löysi hänet eräällä kartanolla lähellä kirkkoa. Hän oli viholliselta saanut pahan haavan, mutta kuitenki kaikeksi onneksi päässyt kartanolle, ollen hänellä vielä sen verran ymmärrystä ja voimaa, että makasi portin taakse. Kuumassa tappelun kiihkossa ei kukaan häntä havainnut, eikä kukaan sittemmin siitä köyhästä talosta välittänyt. Mutta Inkeri löysi hänen tilassa, missä oli jo vähällä verensä kuiviin juosta. Hän sitoi hänen haavansa, niin että jo yöllä, kun lähdin kaupungista, nähtiin hänen olevan vaaratta."
Ellen kuunteli kyynelsilmin kauppamiehen sanoja; mutta saattajansa, joka myöski oli syvästi liikutettuna, tarttui Peterin käteen ja pudisti sitä, lausuen lämpimät kiitokset lohduttavasta kertomuksesta.