Nyyhkyttämiset tukahduttivat hänen äänensä. "En minä siitä kenellekään kerro, mutta höyhenet meidän vielä tänä iltana, nyt heti, täytyy panna takaisin polsteriin. Minä en täältä mene, ennenkuin se on tehty. Ah, Tiina, etkö sinä tiennyt sen olevan syntiä?"
"Minä tiedän, että sinä tahdot minun onnettomuuteen syöstä! En minä tohdi ottaa tulta kynttilään; mitä meteliä siitä syntyisikään, jos joku sattuisi tulemaan."
Mutta siinä estelemiset eivät auttaneet. Tinan täytyi ottaa tulta kynttilään ja katsella kuinka sisar kiiruhtavin käsin ja hohtavin poskin kuumeen tapaisella innolla purki ompeluksen ja neuloi sen kiinni jälleen.
"No, Jumalan kiitos! nyt se on tehty. Älä enää milloinkaan tee senlaista!"
Tyttö raukka näytti varsin nolomieliseltä; hän oli sekä suuttunut että liikutettu.
"Ei sinun kannata tästä ylpeillä, jos sinä olisit saanut kärsiä ja ruhtoa lapsuudesta saakka niinkuin minä, niin olisit kenties samanlainen. Lupaathan ett'ei Risto tästä saa mitään tietää?"
"Tietysti minä sen lupaan; älä nyt itke enää, kyllä sinusta kuitenkin hyvä tyttö tulee ja silloin se on kahta vertaa arvokkaampaa. Istu nyt tähän viereeni puhelemaan."
Tiinan teki mieli vastata, että hän oli hyvä tyttö, mutta hän malttoi kuitenkin mielensä, otti mitään virkkaamatta sukankutimensa ja istui sängyn reunalle.
"Muistatko sinä, Tiina, vielä äitiämme?"
"Enkö minä häntä muistaisi, olinhan jo suuri tyttö silloin kuin hän kuoli. Hän minulle ei suinkaan ole mitään pahaa opettanut, sinä kaiketi luulit niin?"